TALOUSARVIOALOITE 1399/2006 vp

TAA 1399/2006 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kansaneläkkeen pohjaosan palauttamisen vaatimaan selvitys- ja lisätyöhön

Eduskunnalle

Kansaneläkkeen pohjaosan poistaminen oli virhe. Kansaneläkkeen pohjaosa on palautettu ainoastaan niille, joiden kohdalla se tuli kahteen kertaan leikatuksi, ei kuitenkaan kaikille näillekään. On selvää, että kansaneläkkeen pohjaosa tulisi palauttaa sellaiseksi kuin se oli ennen vuonna 1995 käynnistettyä leikkausta. Tämän toimeenpanemisen esityöhön tarvitaan vähintään 1 000 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  33.19.60 lisäyksenä 1 000 000 euroa kansaneläkkeen pohjaosan palauttamisen vaatimiin selvityksiin ja lisätyöhön ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että lisämääräraha osoitetaan aikaisemmin leikatun kansaneläkkeen pohjaosan palauttamisen vaatimiin selvityksiin ja lisätyöhön pohjaosan käyttöönottamiseksi vuoden 2007 aikana.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Pentti Tiusanen /vas 
  • Pekka Kuosmanen /kok