TALOUSARVIOALOITE 144/2006 vp

TAA 144/2006 vp - Klaus Hellberg /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Porvoon kihlakunnan poliisitoimeen

Eduskunnalle

Poliisilainsäädäntöä ja muuta poliisin toimivaltasäädäntöä on viime vuosien aikana uudistettu niin, että ne parantaisivat poliisin edellytyksiä torjua ammattimaista ja järjestäytynyttä rikollisuutta sekä luonteeltaan kansainvälistä rikollisuutta.

Hallitusohjelmassa luvataan huolehtia poliisin palvelukyvystä sekä toimintaedellytyksistä niin, että kansalaisten luottamus poliisin kykyyn suoriutua sille kuuluvista tehtävistä säilyy korkealla tasolla. Suomessa on edelleen EU-maiden pienin poliisimäärä suhteessa asukaslukuun.

Porvoon kihlakunnassa on vuoden 2006 määrärahakehys edellyttänyt keskimäärin noin 6 viran pitämistä avoinna. Alustavien tietojen mukaan vuodelle 2007 saatava määrärahakehys ei tule kasvamaan. Uusi palkkausjärjestelmä astui voimaan 1.1.2006 alkaen.

Palkkausjärjestelmästä aiheutuva palkkausmenon kasvu joudutaan rahoittamaan ilman erityistä lisärahoitusta, mikä aiheuttaa Porvoon poliisilaitoksella aikaisemman vajeen kanssa yhteensä noin 10 viran pitämistä avoinna vuonna 2007.

Niihin maakuntiin, jotka ovat muuttovoitto- ja rajamaakuntia, tulee jatkossakin lisätä poliisin resursseja. Porvoon kihlakunnan poliisilaitoksen virkoja ei saa vähentää tai jäädyttää. Sen sijaan sisäasiainministeriön tulee tehdä sitovat periaatepäätökset siitä, että Porvoon poliisilaitoksen henkilöstövajaus oikaistaan resursseja lisäämällä jo vuodesta 2007 alkaen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  26.75.21 lisäyksenä 250 000 euroa Porvoon kihlakunnan poliisilaitoksen henkilöstövajauksen täyttämiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Klaus Hellberg /sd