TALOUSARVIOALOITE 150/2007 vp

TAA 150/2007 vp - Oiva Kaltiokumpu /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 8 rakennustöihin osuudella Pori—Söörmarkku

Eduskunnalle

Valtatie 8 (Turku—Oulu) ja valtatie 23 (Pori—Joensuu) ovat yhdessä Porin pohjoispuoleisella osuudella Pori—Söörmarkku noin kymmenen kilometrin matkan. Tämä tieosa on ollut jo pitkään pahasti ruuhkautunut, liikennemäärä on noin 13 000. Pitkämatkainen liikenne ja paikallinen liikenne sekoittuvat samassa verkossa, mikä haittaa erityisesti työmatkaliikennettä.

Hankkeen tavoite, välityskyvyn lisääminen, toteutetaan rakentamalla uusi yksiajoratainen valtatieosuus tarvittavine eritasoliittymineen nykyisen tien länsipuolelle. Tällöin paikallinen liikenne, maatalousliikenne ja kevyt liikenne jäävät nykyiselle väylälle.

Hinnaksi on arvioitu kevennettyjen suunnitelmien pohjalta noin 14 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 4 000 000 euroa valtatien 8 rakennustöihin osuudella Pori—Söörmarkku.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Oiva Kaltiokumpu /kesk
  • Sampsa Kataja /kok
  • Reijo Kallio /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Krista Kiuru /sd
  • Juha Korkeaoja /kesk