TALOUSARVIOALOITE 152/2007 vp

TAA 152/2007 vp - Matti Kangas /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen oppisopimuskoulutuksen vahvistamiseen

Eduskunnalle

Oppisopimuskoulutus on joustava tapa hankkia ammattitaito ja suorittaa perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto työn ohessa. Oppisopimuskoulutus sopii sekä nuorille että vanhemmille oppijoille. Oppisopimuskoulutus on erityisen tärkeä väylä työelämään niille nuorille, joille ammattitutkinnon suorittaminen oppilaitoksessa on vaikeaa. Pitkäaikaistyöttömälle oppisopimuskoulutus voi olla ainoa tie päästä kiinni työhön varsinkin nyt, kun hallitus ilmoitti leikkaavansa työllisyysmäärärahoja.

Oppisopimuskoulutus on tuloksekasta koulutusta, sillä oppisopimuskoulutetuista työllistyy noin 90 prosenttia. Koulutusmuoto on tehokas myös työnantajapuolelle: yritys voi kouluttaa ihmisiä nopeasti ja täsmällisesti niihin tehtäviin, joihin se kaipaa lisätyövoimaa. Lisäksi oppisopimuskoulutus on hyväksi koettu tapa siirtää työpaikalla eteenpäin niin kutsuttua hiljaista tietotaitoa.

Oppisopimuskoulutuksen suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2003 tutkintoon johtavaan oppisopimuskoulutukseen osallistui 45 300 opiskelijaa. Tämän lisäksi tutkintoon johtamattomaan koulutukseen osallistui 5 900 opiskelijaa. Vuonna 2004 opiskelijoita oli 47 700. Oppisopimuskoulutuksesta on työministeriön tilaaman tuoreen tutkimuksen mukaan erittäin hyviä kokemuksia työllistäjänä. Vaikka oppisopimuskoulutukseen osoitettu määräraha on suurentunut hieman viime vuodesta, aloitteessa ehdotetaan oppisopimuskoulutuksen voimakkaampaa tukemista työllistymisen helpottamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.30.32 lisäyksenä 5 500 000 euroa oppisopimuskoulutuksen vahvistamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Matti Kangas /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Claes Andersson /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Martti Korhonen /vas
  • Annika Lapintie /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Jaakko Laakso /vas