TALOUSARVIOALOITE 159/2007 vp

TAA 159/2007 vp - Matti Kangas /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen selvitystyöhön Ruotsista Suomeen muuttavien eläkeläisten verokohtelun korjaamiseksi

Eduskunnalle

Suomessa asuva suomalainen, joka saa eläkettä sekä Ruotsista että Suomesta, maksaa veroa Ruotsiin eläkkeen Ruotsista maksettavasta osasta. Veroa Suomeen maksetaan eläkkeen suomalaisesta osasta, jolloin molempien eläkkeiden yhteenlaskettu määrä otetaan veroprosentin määrittelyn lähtökohdaksi, mikä nostaa kokonaisveron määrää. Lisäksi Suomessa pidätetään erillinen sosiaaliturvamaksu, kun tämä maksu Ruotsissa sisältyy itse veroon.

Tätä ns. eläkkeiden kaksoisverotusta pidetään yleisesti epäoikeudenmukaisena tapana verottaa eläkkeitä. Suomeen muuttaneet paluumuuttajat ovat huonommassa asemassa kuin Ruotsiin asumaan jääneet eläkeläiset. Moni Suomesta kotoisin oleva eläkeläinen jää Ruotsiin, koska paluu kotimaahan ei verotuksellisista syistä kannata. Hallituksen tulee aloittaa selvitystyöt paluumuuttajien verokohtelun korjaamiseksi nykyistä tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  33.01.01 lisäyksenä 50 000 euroa selvitystyöhön Ruotsista Suomeen muuttavien eläkeläisten epäoikeudenmukaisen verokohtelun korjaamiseksi.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Matti Kangas /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Markus Mustajärvi /vas
  • Esa Lahtela /sd
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Jaakko Laakso /vas