TALOUSARVIOALOITE 199/2007 vp

TAA 199/2007 vp - Elsi Katainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen

Eduskunnalle

Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2008 esitetään kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen määrärahaa 20 miljoonaa euroa. Vastaava määräraha vuoden 2007 talousarviossa on 14,5 miljoonaa euroa, vuoden 2006 tilinpäätöksen mukaan 28,5 miljoonaa euroa ja vuoden 2005 tilinpäätöksen mukaan jopa 40 miljoonaa euroa. Kuntataloudesta tehtyjen ennakkoarvioiden mukaan kuntien taloudellinen tilanne on paranemassa, mutta edelleen on heikossa asemassa olevia kuntia. Voimakkaana jatkuva muuttoliike heikentää erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa kuntien taloudellista asemaa. Harkinnanvaraista rahoitusavustusta on tänä vuonna hakenut 142 kuntaa, kun vuonna 2006 avustusta haki 211 kuntaa. Haettu avustussumma on yhteensä 140 miljoonaa euroa. Hakijoiden määrän ja myös haetun summan pienuuteen arvioidaan olevan syynä kuntatalouden parantuminen, mutta yhtä lailla syynä on avustukseen varatun summan pienuus. Kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen on edelleen tarvetta, mitä osoittaa hakijoiden kohtalaisen suuri määrä ja haetun avustussumman suuruus suhteessa varattuun avustukseen. Avustuksen tulisi olla vähintään vuoden 2006 tasoa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  28.90.32 lisäyksenä 28 000 000 euroa kuntien harkinnanvaraiseen rahoitusavustukseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Elsi Katainen /kesk
  • Kari Rajamäki /sd
  • Markku Rossi /kesk
  • Hannakaisa Heikkinen /kesk
  • Erkki Virtanen /vas
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Pentti Oinonen /ps
  • Kari Kärkkäinen /kd