TALOUSARVIOALOITE 204/2001 vp

TAA 204/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Ivalosta Nellimiin johtavan tien kunnostukseen

Eduskunnalle

Ivalosta Nellimin koltta-alueelle johtavaa tietä on korjattu kuin Iisakin kirkkoa. Jo 1980-luvun loppupuolella siihen osoitettua määrärahaa yritettiin ryöstää saman maakunnan Luoston tielle, mutta se onnistuttiin poliittisesti estämään. Yhä edelleen tien Nellimin puoleisen pään kunnostus on kesken ja tie niin mutkainen, että autoilija näkee omat takavalonsa. Koltat ovatkin aikoneet valittaa asiasta syrjintäilmiönä Euroopan tuomioistuimeen. Asia olisi kuitenkin syytä saada kuntoon ennen sitä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 500 000 euroa Ivalon—Nellimin maantien kunnostustyön loppuun saattamiseen Lapin läänissä.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk