TALOUSARVIOALOITE 205/2006 vp

TAA 205/2006 vp - Hannu Hoskonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Ilomantsin Hattuvaaran ja Lieksan Kitsin välisen tien korjaamiseen

Eduskunnalle

Ilomantsin kunnan Hattuvaaran kylästä pohjoiseen vievä tie aina Lieksan kaupungissa sijaitsevaan Kitsin kylään saakka, yhteensä 42 km, on erittäin huonossa kunnossa. Vuosikymmenten aikana raskas puutavaraliikenne on koko ajan heikentänyt tien kuntoa niin, että pahimmillaan tie on liikkumiskelvottomassa kunnossa aina Lieksan Kitsiin saakka. Varsinkin valtion mailla tapahtuvien hakkuiden takia tien käyttö lisääntyy niin Uimaharjun tehtaille päin kuin myös Lieksan ja Nurmeksen suuntaan paikallisten puunjalostuslaitosten takia.

Hattuvaaran kautta kulkeva liikenne tulee vielä lisääntymään Pampalon kaivoshankkeen takia. Kaivoshankkeen toteutumiseen tähtäävät jatkotutkimukset ovat jo käynnissä. Kaivoksen takia liikennemäärät lisääntyisivät radikaalisti tien alueella, mikä tulee huomioida jo nyt.

Lisäksi ko. tie on tärkeä matkailutie, ns. Runon ja Rajan tie (Via Karelia), joka kulkee pitkin itärajaa Suomenlahdelta Lappiin Sallaan saakka. Nyt kyseessä oleva tieosuus on ainoa osuus, jota ei ole kunnostettu koko kansainvälisen matkailureitin varrella. Ilomantsin kunnan yksi strateginen elinkeinojen kehittämisen suunta on matkailu, minkä kannalta kyseinen tienosuus on tärkeä. Nykykunnolla se on muodostunut esteeksi matkailijoiden tulemiselle pohjoisen suunnalta.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 3 200 000 euroa Ilomantsin Hattuvaaran ja Lieksan Kitsin välisen tien korjaamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Hannu Hoskonen /kesk