TALOUSARVIOALOITE 214/2012 vp

TAA 214/2012 vp - Anne Louhelainen /ps 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lahden ensi- ja turvakoti ry:n toiminnan turvaamiseen

Eduskunnalle

Lahden ensi- ja turvakoti ry on voittoa tavoittelematon lastensuojelujärjestö, joka on perustettu vuonna 1946. Yhdistys toimii kansalais- ja lastensuojelujärjestönä ja tukee erilaisissa tarpeissa olevien lasten ja perheiden elämää. Yhdistyksen toiminta painottuu neljälle erityisosaamisen alueelle, joita ovat vauvaperhetyö, perhetyö ja lapsityö sekä perheväkivalta- ja kriisityö. Näiden alueiden sisällä toiminta jakautuu lukuisiin erilaisiin toimintamuotoihin, joiden avulla tarjotaan palveluja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin sekä naisille että miehille.

Yhdistys on valtakunnallisen Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistys. Lahden ensi- ja turvakoti ry on myös valtakunnallinen palvelujen tuottaja, jonka palveluista käytännössä valtaosa suuntautuu Päijät-Hämeeseen. Yhdistys näkee seutuyhteistyön lisäämisen palvelujen tuottamisessa tärkeänä tulevaisuudessakin.

Lahden ensi- ja turvakodin toiminta on ennaltaehkäisevää ja korjaavaa lapsuuden suojelutyötä, jossa painottuu vanhemman ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen, kriisityö, väkivallan ehkäisytyö sekä mielenterveystyö.

Ensi- ja turvakotityön osalta kunnat maksavat palveluista käytön mukaan ja rahoittavat siten toimintamenoista noin puolet. Lisäksi RAY avustaa toimintaa.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  33.90.50 lisäyksenä 50 000 euroa Lahden ensi- ja turvakoti ry:n toiminnan turvaamiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Anne Louhelainen /ps