TALOUSARVIOALOITE 232/2007
vp
TAA 232/2007
vp - Matti Kauppila /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen kunnallisten
palvelukiinteistöjen peruskorjaamiseen
Eduskunnalle
1970-luvulla rakennettiin paljon kouluja, sairaaloita,
vanhainkoteja, kunnallisia vuokrakerrostaloja ja muita kunnallisia
palvelupisteitä. Rakennuskanta on nyt peruskorjausiässä.
Korjausten tekeminen on valtion kuntiin kohdistaman säästökuurin
seurauksena johtanut rakennuskannan peruskorjausten viivästymiseen.
Seurauksena on mm. LVI-järjestelmien vahingoittumisia ja
perustusten sekä rakenteiden sade- ja sulamisvesien
aiheuttamia vesivahinkoja. 1970-luvun rakennustyyli on osaltaan
aiheuttanut sen, että useiden julkisten rakennusten häiriötön
käyttöikä on lyhyt.
Korjaamattomien vaurioiden aiheuttama rakenteiden homehtuminen
aiheuttaa lapsille, vanhuksille, muille asukkaille, palvelujen käyttäjille ja
rakennuksissa työskenteleville terveyshaittoja. Ääritapauksissa
rakennuksia on jouduttu laittamaan käyttökieltoon.
Todettujen vaurioiden korjaamisella on kiire, sillä kunnallisten
palvelujen, kuten koulujen, sairaaloiden, päiväkotien
ja vanhushuollon yksiköiden, on toimittava jatkuvasti.
Korjaukset vaativat investointeja, joihin kunnat eivät
ole talousahdingossaan pystyneet varautumaan. Julkisten laitosten
aiheuttama terveysuhka palvelujen käyttäjille,
asukkaille ja työntekijöille on lainvastaista,
josta viime kädessä vastuun kantaa valtiovalta.
Ilmiö on valtakunnallinen ja koskee paitsi kuntasektoria
myös valtion rakennuskantaa ja taloyhtiöitä,
joita kunnat omistavat.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 35.20.55 lisäyksenä 6 000 000
euroa kunnallisten palvelukiinteistöjen peruskorjaamiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Matti Kauppila /vas
- Matti Kangas /vas
- Markus Mustajärvi /vas