TALOUSARVIOALOITE 265/2007
vp
TAA 265/2007
vp - Jari Koskinen /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen liikenneopettajakoulutuksen
lisäämiseen
Eduskunnalle
Liikenneopettajakoulutusta annetaan Suomessa ainoastaan
Hämeen ammattikorkeakouluun kuuluvassa Ammatillisen opettajakorkeakoulun
Liikenneopetuskeskuksessa. Liikenneopettajakoulutuksessa on vuosittain
80 aloituspaikkaa. Hakijoita koulutukseen on noin kolminkertainen
määrä aloituspaikkoihin nähden.
Koulutustarvetta ennakoidaan säännöllisesti
ja koulutusmäärää tulisi pikemminkin
lievästi kasvattaa vastaamaan kysyntää.
Ruotsinkielinen koulutus järjestetään yhteistyössä Åbo
Akademin kasvatustieteiden tiedekunnan kanssa. Koulutuksen jälkeen
liikenneopettaja voi toimia opettajana autokouluissa ja muissa kuljettajaopetusta
antavissa oppilaitoksissa, edetä autokoulualan yrittäjäksi
sekä toimia koko koulutuskentässä liikennekasvatuksen
eri osa-alueiden osaajana. Liikenneopettajakoulutuksesta annetun
asetuksen (358/2003) mukaan koulutuksen
jälkeen liikenneopettajaopiskelija voi suorittaa liikenneministeriön
päätöksen (887/1990) mukaisen
liikenneopettajan tutkinnon ja tämän tutkinnon
hyväksytty suorittaminen oikeuttaa hakemaan liikenneopettajalupaa. Luvan
myöntää hakijan kotipaikkakunnan poliisiviranomainen.
Tutkinnon aikana kandidaatti antaa luokka- ja ajo-opetusnäyttöjen
lisäksi näytöt omasta ajotaidostaan henkilö-
ja kuorma-autolla. Näiden lisäksi liikenneopettajatutkintoon voi
kuulua pedagogiikkaan ja tieliikennelainsäädäntöön
keskittyvä kirjallinen kuulustelu.
Liikenneopettajan tutkintoon kuuluvat näytöt vastaanottaa
erillinen LVM:n määräajaksi asettama
liikenneopettajatutkintolautakunta. LVM:n asettaman 25-jäsenisen
(5 varsinaista jäsentä, heidän henkilökohtaiset
varamiehensä ja asiantuntijajäsenet) tutkintolautakunnan
toiminnasta aiheutuu vuosittain noin 35 000 euron kustannus.
Tähän kustannukseen on toistuvasti tuloksetta
haettu LVM:n erillismäärärahaa.
Liikenneopettajatutkinto ei kuulu Opetushallituksen alaiseen
koulutusrakenteeseen ja siksi sitä rahoitetaan opetusministeriön
harkinnanvaraisesta rahoituksesta. Määrärahaa
ei ole viiteen vuoteen euromääräisesti
korotettu, vaikka koulutuksen kustannukset ovat nousseet normaalia kustannustason
nousua vastaavasti. Alan luonteen mukaisesti opetusta on toteutettava
pienissä ryhmissä tai yhtä henkilöä kerrallaan
ohjaten. Yhtenä asiana alaa rasittaa polttoaineiden hinnannousu.
Tästä syystä koulutuksen aloituspaikkoja
ei ole pystytty lisäämään työelämän
tarpeiden mukaisesti. Liikenneopettajapula on kärjistymässä todella
vaikeaksi, autokouluyrittäjät eivät saa
työvoimaa ja yrityksiä lopetetaan ja toimintaansa
jatkavat tekevät sellaisia työmääriä, että se
ei ole enää kenenkään etu.
OPM määrittelee sekä aloituspaikkamäärän
ja ns. yksikköhinnan. Aloituspaikkamäärään
on tullut vuosina 2000—2007 yhteensä 15 paikan
lisäys. Yksikköhinnan säilyminen
samantasoisena on johtanut siihen että koulutusta varten
saadun määrärahan "ostovoima" on käytännössä alentunut
noin 30 prosenttia. On huomattava, että pelkkä ryhmäkoon
lisääminen ei pienryhmätoimintaan ja
ajoneuvokohtaisiin harjoituksiin tukeutuvassa liikenneopettajakoulutuksessa
anna lisää taloudellista liikkumavaraa.
Liikenneopettajakoulutuksen rahoituksen heikkeneminen on johtanut
siihen, että laadukasta koulutusta on mahdotonta järjestää.
Hämeenlinnan liikenneopetuskeskuksesta on jo jouduttu irtisanomaan
kaksi opettajaa rahoitusvajeen takia. Liikenneopettajakoulutuksen
rahoituspohja on saatettava viipymättä kuntoon.
Kyseessä on hyvin kriittinen yhteiskunnallinen asia, kun
huomioidaan yleisen liikenneturvallisuuden merkitys ja liikenteessä tapahtuvien
vahinkojen kustannusvaikutukset kokonaisuutena.
Liikenneopettajakoulutuksen aloituspaikkamäärä on
samalla nostettava 100 aloituspaikkaan. Liikenneopettajakoulutuksen
pidemmän tähtäimen kehittämistyöhön
antaa hyvän pohjan liikenne- ja viestintäministeriön
toimeksiannosta tehty Liikenneopettajakoulutuksen kehittäminen
-mietintö 2/2007. Liikenneopettajakoulutuksen
johtoryhmän valmistelema ja HAMK tavoite- ja
tulosneuvottelussa tuloksetta tekemä esitys liikenneopettajakoulutuksen
aloituspaikkamääräksi on 120 aloituspaikkaa
(vrt. myös LVM:n julkaisu 2/2007).
Tämä aloite on tehty yhteistyönä Hämeen
liiton ja maakunnan kansanedustajien kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 29.40.30 lisäyksenä 900 000
euroa liikenneopettajakoulutuksen rahoituksen saattamiseen kohtuulliselle
tasolle ja aloituspaikkojen lisäämiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Jari Koskinen /kok
- Satu Taiveaho /sd
- Risto Autio /kesk
- Johannes Koskinen /sd
- Matti Kauppila /vas
- Timo Heinonen /kok
- Päivi Räsänen /kd
- Jouko Skinnari /sd
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Tarja Filatov /sd
- Juha Rehula /kesk
- Tuija Nurmi /kok