TALOUSARVIOALOITE 285/2001 vp

TAA 285/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen puun käytön edistämiseen polttoaineena

Eduskunnalle

Koko maailma oli hiljattain jälleen energiakriisissä. Aina, kun niin on ollut, on ryhdytty toimiin puun käytön lisäämiseksi energiantuotannossa. Kun kriisi on hellittänyt, on myös hellitetty suunnitelmista ja tutkimuksista lisätä puun käyttöä. Pitkäjänteisyys on siis puuttunut, ja kaikki on jäänyt puolitiehen.

Energiakriisit ovat todennäköisesti tulleet jäädäkseen. Sen vuoksi Suomessa pitäisi nyt ryhtyä järjestelmälliseen kehitystyöhön kotimaisen puun osuuden lisäämiseksi energiantuotannossa ydinvoiman ohella.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  32.60.40 1 000 000 euroa suunnitelmalliseen tutkimukseen ja kehittämiseen puun käytön lisäämiseksi energiantuotannossa.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk