TALOUSARVIOALOITE 313/2012 vp

TAA 313/2012 vp - Pentti Oinonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Raatteen tien ja Raatteenportin ympäristön kunnossapitoon sekä Raatteenportin talvisotanäyttelytilan laajentamiseen Suomussalmella

Eduskunnalle

Suomussalmella sijaitsee Suomen sotahistorian yksi merkittävimmistä kohteista eli Raatteen tien Purasjoen taistelulinja. Tällä hetkellä kohteessa vierailee n. 30 000 kävijää vuodessa. Jotta kävijämäärää ja turismia saataisiin kasvatettua, tulisi Raatteenportin talvisotanäyttelytiloja laajentaa, sillä tilat ovat nyt hyvin ahtaat. Raatteen tie on maailmankuulu suomalaisen sotahistorian turistikohde, jota tullaan katsomaan ulkomailta asti ja olisi ensisijaisen tärkeää, että sen ympäristö ja näyttelytilat olisivat kunnossa. Lisääntynyt turismi olisi alueelle työllistävä tekijä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon momentille  29.80.50 lisäyksenä 350 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Suomussalmella sijaitsevan Raatteen tien ja Raatteenportin ympäristön kunnossapitoon sekä Raatteenportin talvisotanäyttelytilan laajentamiseen.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Pentti Oinonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Kaj Turunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Hanna Mäntylä /ps