TALOUSARVIOALOITE 314/2001 vp

TAA 314/2001 vp - Sulo Aittoniemi /alk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen köyhyyden ja syrjäytymisen estämiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin

Eduskunnalle

Krooninen köyhyys ja syrjäytyminen ovat lamanjälkeisen elämän suurimpia ongelmia Suomessa. Pahinta asiassa on se, että köyhyysloukkuun jääneet ja syrjäytyneet ihmiset eivät pysty eivätkä jaksa pitää ääntä ongelmistaan ja tulla esille. Yhteiskunnan on siis haettava heidät esille ongelmineen.

Hallitus esittää määrärahoja köyhyyden ja syrjäytymisen ongelmien kanssa painivien auttamiseksi. Ajatus on hyvä, mutta määräraha kovin pieni. Sitä pitää heti alkuunsa lisätä.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  33.32.30 lisäyksenä 30 000 000 euroa köyhyyden ja syrjäytyneisyyden ongelmien selvittämiseen ja lievittämiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sulo Aittoniemi /alk