TALOUSARVIOALOITE 332/2007 vp

TAA 332/2007 vp - Kari Kärkkäinen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ammatillisen koulutuksen opinto-ohjauksen lisäämiseen

Eduskunnalle

Tällä hetkellä lähes viidesosa nuorista jää vaille ammatillista tutkintoa. Keskeyttämiset ja koulutusalojen vaihdokset on saatava merkittävästi vähenemään. Tämän vaalikauden aikana tulisi vähentää viidenneksellä keskeyttämisiä ammatillisessa koulutuksessa. Se edellyttää mm. opinto-ohjauksen lisäämistä. Erityisesti opintojen nivelvaiheissa sen merkitys korostuu.

Ikäluokkien pienentyessä on entistä tärkeämpää, että nuoret saadaan viiveettä ammatilliseen koulutukseen tai korkeakoulutukseen, jossa he kohtuuajassa suorittavat tutkinnon ja pääsevät hakeutumaan työelämään nykyistä aiemmin. Nykyisin ammatilliseen perustutkintoon tai ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen ja yliopistojen perustutkintokoulutuksen aloittajista tutkinnon suorittaa vain noin 70 prosenttia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.20.01 lisäyksenä 1 000 000 euroa ammatillisen koulutuksen opinto-ohjauksen lisäämiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Sari Palm /kd