TALOUSARVIOALOITE 35/2007 vp

TAA 35/2007 vp - Thomas Blomqvist /r 

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen Hanko—Tammisaari-yhdysvesijohdon ja -siirtoviemärin rakentamiseen

Eduskunnalle

Uudisrakentaminen kohdistuu taajamien lisäksi vilkkaana myös haja-asutusalueisiin, mikä johtaa vesihuollon järjestämistarpeeseen. Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella vesihuollon turvaaminen voi toisaalta hillitä näiltä haja-asutusalueilta tapahtuvaa muuttoa. Yhä tiukemmat ympäristövaatimukset ja Itämeren suojeluohjelman toteuttaminen edellyttävät lähivuosina investointeja vesihuoltoon.

Vedenhankinnan tavoitteena on turvata riittävä hyvälaatuisen talousveden saanti kohtuullisin kustannuksin. Jätevesien käsittelyn tavoitteena on ehkäistä haitallisia ympäristövaikutuksia. Kunnallisen jäteveden käsittelyssä typpikuormitusta on vähennettävä entisestään. Uusi haja-asutusalueita koskeva asetus on tiukentanut olennaisesti jäteveden käsittelyn vaatimuksia. Hankoniemellä on laajoja pohjavesialueita, joissa pohjavesi on lähellä maanpintaa, minkä vuoksi vesi on herkkä pilaantumiselle.

Hanko—Tammisaari yhdysvesijohdon ja siirtoviemärin rakentamiseen on budjetoitu ainoastaan 100 000 euroa. Hankkeen liikkeelle saamiseksi tarvitaan noin 500 000 euroa. Valtion rahoitus on hyvin keskeinen hankkeelle. Johdon toteuttaminen parantaa vesihuollon varmuutta molemmissa kaupungeissa myös poikkeustilanteissa. Lisäksi haja-asutusalueen kiinteistöillä olisi myös mahdollisuus liittyä kunnalliseen vesihuoltoon. Jäteveden käsittelyn tehostaminen Hankoniemellä vähentää vesistöihin kohdistuvaa kuormitusta. Hanke täyttää laissa 686/2004 säädetyt vesihuollon tukemista koskevat vaatimukset.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  30.50.77 lisäyksenä 400 000 euroa Hanko—Tammisaari-yhdysvesijohdon ja -siirtoviemärin rakentamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Thomas Blomqvist /r