TALOUSARVIOALOITE 402/2001 vp

TAA 402/2001 vp - Olavi Ala-Nissilä /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Karhunojan ja Riihikosken välisen tien rakentamiseen Pöytyällä

Eduskunnalle

Auranmaan kuntien kesken osana Loimaan seutukuntaa on kehittynyt laaja-alainen yhteistyö. Erityisesti Auran, Karinaisten, Pöytyän ja Yläneen kuntien yhteistoiminta aiheuttaa runsaasti päivittäistä liikennetarvetta (mm. koulu-, terveyskeskus- ja sosiaalitoimi) kuntakeskusten välillä. Toimivan poikittaisyhteyden saaminen välille Marttila—Kyrö—Riihikoski—Niitynpää on kuntien ja elinkeinotoiminnan kannalta välttämätöntä. Tieyhteyden kiireellisin ja ensimmäisellä sijalla oleva toimenpide on Pöytyällä olevan osuuden Karhunoja—Riihikoski rakentaminen, koska tämä tieyhteys puuttuu kokonaan.

Tielaitos on todennut hankkeen liiketaloudellisesti kannattavaksi. Varsinais-Suomen liitto on yhdessä Seutukaavaviraston ja lääninsuunnittelun kanssa esittänyt tiepiirin toimenpideohjelmaan nimenomaan Karhunojan ja Riihikosken välistä tieyhteyttä. Hanke onkin etenemässä ja suunnitelmat on tehty. Hankkeella on myös työllistävä merkitys alueella. Seutukunta kuuluu EU:n 5 b -siirtymätuen alueeseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 500 000 euroa Karhunojan ja Riihikosken välisen tieyhteyden rakentamiseen Pöytyällä.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Olavi Ala-Nissilä /kesk