TALOUSARVIOALOITE 414/2006 vp

TAA 414/2006 vp - Rauno Kettunen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen maakunnan kehittämisrahaan

Eduskunnalle

Maakunnan kehittämisrahamomentilta rahoitetaan osaamiskeskus-, aluekeskus- ja kaupunkipoliittisia toimia sekä seudullisia yhteistyöhankkeita. Määrärahasta on tarkoitus rahoittaa myös tietoyhteiskuntaohjelmaa ja yrittäjyyden politiikkaohjelmaa sekä käyttää sitä myös maaseudun ja saariston kehittämiseen. Määräraha on siis varsin tarkoin suunnattu eri tarkoituksiin, eikä siitä jää juurikaan käytettäväksi maakunnan omista tarpeista nousevien kehittämishankkeiden rahoitukseen. Tällaisia maakuntien omista tarpeista nousevia hankkeita ovat mm. Itä-Suomen suuret tulevaisuuden kysymykset -projektin loppuraportissa esitetyt ns. makrohankkeet ja maakuntien omaan osaamiseen pohjautuvat osaamiskeskittymät ja niiden kehittämishankkeet. Tämän vuoksi määrärahaa tulee korottaa ja varata korotus maakuntien omien tarpeiden mukaisiin hankkeisiin. Vuoden 2004 tilinpäätöksen mukaan määräraha oli 35,6 miljoonaa euroa ja vuoden 2005 tilinpäätöksen mukaan 29,905 miljoonaa euroa. Talousarviossa vuodelle 2006 määräraha on 29,880 miljoonaa euroa ja talousarvioesityksessä vuodelle 2007 esitetään määrärahaksi 31,380 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  26.98.43 lisäyksenä 10 000 000 euroa maakunnan kehittämisrahan ns. sitomattoman osan korottamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Rauno Kettunen /kesk 
  • Markku Rossi /kesk
  • Erkki Virtanen /vas
  • Jyrki Katainen /kok
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Eero Lämsä /kesk
  • Iivo Polvi /vas