TALOUSARVIOALOITE 431/2006 vp

TAA 431/2006 vp - Rauno Kettunen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Vaajasalon sillan rakentamiseen

Eduskunnalle

Paras-hankkeen tavoitteena on kehittää kuntien välistä yhteistyötä. Yhteistyön takaamiseksi tarvitaan hyvät kulkuyhteydet maakunnan ja läänin eri osien välillä. Yhteys Kuopiosta Koillis-Savoon Juankoskelle, Kaaville ja Tuusniemelle sekä Pohjois-Karjalan Joensuuhun kiertää nykyisellään Siilinjärven Toivalan kautta. Tämä aiheuttaa noin 10 kilometrin ylimääräisen mutkan autoilijoille.

Matka Kuopiosta Vehmersalmelle, joka nykyään on osa Kuopion kaupunkia, on kiertotietä noin 45 kilometriä. Vaajasalon silta lyhentäisi matkaa Vehmersalmelle linjauksista riippuen reilulla kymmenellä kilometrillä eli noin kolmeenkymmeneen kilometriin ja Koillis-Savon suuntaan noin kymmenellä kilometrillä. Tällä olisi Koillis-Savon ja Vehmersalmen kehityksen kannalta merkittävä vaikutus, sillä alueen elinkeinoelämä hyötyisi tien oikaisusta merkittävästi säästyneenä aikana ja polttoainekuluina. Alueella on myös paljon luonnonkauniita tonttipaikkoja, jotka tulisivat uuden tielinjauksen myötä helpommin saavutettaviksi maakunnan keskuksesta käsin. Matka maakuntakeskusten eli Kuopion ja Joensuun välillä lyhenisi kymmenellä kilometrillä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa Vaajasalon sillan suunnitteluun Kuopiosta Vehmersalmelle.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Rauno Kettunen /kesk