TALOUSARVIOALOITE 434/2001
vp
TAA 434/2001
vp - Jukka Gustafsson /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen minimityöttömyysturvan
parantamiseen
Eduskunnalle
Suomen työttömyysprosentti on pysynyt
sitkeästi korkeana. Työministeriön arvion
mukaan vuonna 2002 työttömiä työntekijöitä on
kuukaudessa keskimäärin 290 000. Työttömyyden
nopeaa hellittämistä ei siis ole näköpiirissä.
Päinvastoin globaalin talouden ongelmat ovat heijastumassa
myös Suomeen ja talouskasvun ennakoidaan lähitulevaisuudessa
laskevan selvästi.
Vaikka työttömyysturva on tarkoitettu väliaikaiseksi
sosiaaliturvaksi, on siitä tullut monelle työttömälle
toimeentulon peruslähde. Työmarkkinatukea saavia
henkilöitä arvioidaan olevan ensi vuonna noin
160 000, joista noin puolet pitkäaikaistyöttömiä,
sekä peruspäivärahalla olevia noin 20 000.
Näiden ihmisten onkin turvauduttava muuhun sosiaaliturvaan,
kuten asumistukeen ja toimeentulotukeen, selvitäkseen jokapäiväisistä laskuista
ja maksuista.
Minimityöttömyysturvassa on ollut viime vuosina
selvää jälkeenjääneisyyttä palkansaajien ansiokehitykseen
nähden. Työttömyysturvan korotukset ovat
kattaneet vain inflaation aiheuttaman reaalitulojen laskun, mutta
palkansaajien ansiokorotukset ovat lisänneet myös
reaalista ostovoimaa keskimäärin 1,6 % vuodessa
vuosina 1998—2001. Tämä on kasvattanut
voimakkaasti tuloeroja.
Mielestämme tämä epäkohta
on korjattava nyt, kun valtion talous on vakaalla pohjalla. Hallituksen
talousarvioesityksessä oleva kahdeksan markan tasokorotus
ei riitä. Mielestämme peruspäivärahan
korotuksen tulisi olla 10 markkaa, jotta vaikutus olisi toivottu
eli tuloerojen kasvun pysäyttäminen palkansaajien
ja työttömien välillä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 33.17.51 lisäyksenä 1 700 000
euroa minimityöttömyysturvan parantamiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Jukka Gustafsson /sd
- Esa Lahtela /sd
- Mikko Kuoppa /vas
- Tero Rönni /sd
- Marjaana Koskinen /sd