TALOUSARVIOALOITE 438/2001
vp
TAA 438/2001
vp - Jukka Gustafsson /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen työmarkkinatuen parantamiseen
Eduskunnalle
Suomen työttömyysprosentti on pysynyt
sitkeästi korkeana. Työministeriön arvion
mukaan vuonna 2002 työttömiä työntekijöitä on
kuukaudessa keskimäärin hieman alle 300 000.
Työttömyyden nopeaa hellittämistä ei
siis ole näköpiirissä. Päinvastoin
globaalin talouden ongelmat ovat heijastumassa myös Suomeen
ja talouskasvun ennakoidaan lähitulevaisuudessa laskevan selvästi,
mikä saattaa lisätä työttömyyttä.
Vaikka työttömyysturva on tarkoitettu väliaikaiseksi
sosiaaliturvaksi, on siitä tullut monelle työttömälle
toimeentulon peruslähde. Työmarkkinatukea saavia
henkilöitä arvioidaan olevan ensi vuonna 160 000,
joista noin puolet pitkäaikaistyöttömiä,
sekä peruspäivärahalla olevia noin 20 000.
Näiden ihmisten onkin turvauduttava muuhun sosiaaliturvaan,
kuten asumistukeen ja toimeentulotukeen, selvitäkseen jokapäiväisistä laskuista
ja maksuista.
Minimityöttömyysturvassa on ollut viime vuosina
selvää jälkeenjääneisyyttä palkansaajien ansiokehitykseen
nähden. Työttömyysturvan korotukset ovat
kattaneet vain inflaation aiheuttaman reaalitulojen laskun, mutta
palkansaajien ansiokorotukset ovat lisänneet myös
reaalista ostovoimaa keskimäärin 1,8 %
vuodessa vuosina 1998—2001. Tämä on kasvattanut
voimakkaasti tuloeroja.
Mielestämme tämä epäkohta
on korjattava nyt, kun valtion talous on vakaalla pohjalla. Hallituksen
talousarvioesityksessä oleva kahdeksan markan korotus ei
riitä. Mielestämme työmarkkinatuen korotuksen
tulisi olla 10 markkaa, jotta vaikutus olisi toivottu eli tuloerojen
kasvun pysäyttäminen palkansaajien ja työttömien
välillä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioit-taen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 34.06.52 lisäyksenä 15 000 000
euroa työmarkkinatuen parantamiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Jukka Gustafsson /sd
- Veijo Puhjo /vas
- Esa Lahtela /sd
- Mikko Kuoppa /vas
- Tero Rönni /sd
- Marjaana Koskinen /sd