TALOUSARVIOALOITE 44/2006 vp

TAA 44/2006 vp - Eva Biaudet /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen lapsilisän yksinhuoltajalisään

Eduskunnalle

Monien lapsiperheiden tilanne ei ole nykyään taloudellisesti kovin hyvä siitä huolimatta, että talous kasvaa muuten voimakkaasti maassamme. Suomessa syntyvyyden pitäisi kuitenkin olla suurempi, ja suurempi panostaminen lapsiperheisiin olisi yksi tapa kannustaa tähän. Avustukset, joihin lapsiperheillä on oikeus, eivät ole kehittyneet kuluttajahintojen mukaisesti, vaan ne ovat jääneet kauas jälkeen. Lapsiperheistä kaikkein vaikeimmassa asemassa oleva ryhmä on kuitenkin yksinhuoltajat. Nykyisin kuukausittain maksettavan lapsilisän lisäksi maksetaan yksinhuoltajalisää, joka on 36,60 euroa lasta kohden. Tämä summa ei läheskään korvaa sitä tosiasiaa, että perheessä on vain yksi huoltaja. Yksinhuoltajalisää pitäisi tämän vuoksi korottaa 15 euroa kuukaudessa yksinhuoltajaperheiden tilanteen parantamiseksi. Nykyisin noin 160 000 lasta on yksinhuoltajalisäoikeuden piirissä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  33.15.52 lisäyksenä 28 800 000 euroa lapsilisän yksinhuoltajalisän korottamiseen.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Eva Biaudet /r
  • Mikaela Nylander /r
  • Pehr Löv /r
  • Roger Jansson /r
  • Astrid Thors /r