TALOUSARVIOALOITE 451/2012
vp
TAA 451/2012
vp - Pirkko Ruohonen-Lerner /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Työnantajien kansaneläkemaksun palautus
Eduskunnalle
Tämä määrärahaesitys
liittyy työantajien kansaneläkemaksun palautukseen
liittyvän lakiehdotuksen tuomaan momentille tarvittavan
määrärahan vähennykseen.
Kela-maksut poistaneessa lakiesityksessä kansaneläkemaksun
poistoa perusteltiin työnantajien työvoimakustannusten
alenemisesta syntyvällä elvytysvaikutuksella ja
työeläkkeiden turvaamisella. Tutkittua näyttöä työnantajan
kansaneläkemaksun poiston vaikutuksista työllisyyteen
ei ole. Jo 1990-luvulla kansaneläkemaksua alennettiin työllisyyden
parantamiseksi, mutta pysyviä vaikutuksia ei kyetty todentamaan.
Vuodesta 2003 lähtien on Pohjois- ja Itä-Suomessa
sekä saaristokunnissa kokeiltu työnantajan sosiaaliturvamaksun
poistoa yrityksiltä. Näiden kokeilujen työllistäviä vaikutuksia
ei ole pystytty todistaman. Korkeintaan ne ovat saattaneet pienentää työpaikkojen
vähenemistä, mutta sitäkään
ei ole pystytty todistamaan. Myös kansainväliset
tutkimukset työantajamaksujen muutoksen ja porrastuksen
vaikutuksista työllisyyteen ovat ristiriitaisia. Kansaneläkemaksun
palautuksen mahdolliset negatiiviset työllisyysvaikutukset
pystytään varmasti kompensoimaan, kun vastaava
summa käytettään julkiseen kulutukseen
ja investointeihin.
Työantajien kansaneläkemaksun palautus takaisi
myös kansaneläkkeiden rahoituksen kestävällä ja
sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Nykyisellään
kansaneläkkeiden rahoitus joutuu kilpailemaan muiden valtion
budjettitalouden menojen kanssa, mikä tekee kansaneläkkeiden rahoituksesta
epävarmempaa.
Perussuomalaiset vaativatkin Kela-maksun palautusta yksityiselle
sektorille. Haluamme tällä ennen kaikkea taata
hyvinvointivaltion rahoituksen myös tulevina vuosina. Kuntatyöantajalle emme
kuitenkaan halua asettaa tätä lisärasitetta, koska
kuntien talous on muutenkin tiukoilla ja kyse olisi vain julkisen
rahan kierrättämisestä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta vähentää valtion
vuoden 2013 talousarvion momentilta 33.40.60 950 000 000
euroa valtion osuuteen kansaneläkelaista ja eräistä muista
laista johtuviin menoihin ehdotetusta määrärahasta.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
- Juho Eerola /ps
- Ritva Elomaa /ps
- Teuvo Hakkarainen /ps
- Jussi Halla-aho /ps
- Lauri Heikkilä /ps
- James Hirvisaari /ps
- Reijo Hongisto /ps
- Olli Immonen /ps
- Ari Jalonen /ps
- Anssi Joutsenlahti /ps
- Johanna Jurva /ps
- Arja Juvonen /ps
- Pietari Jääskeläinen /ps
- Pentti Kettunen /ps
- Kimmo Kivelä /ps
- Osmo Kokko /ps
- Laila Koskela /ps
- Jari Lindström /ps
- Maria Lohela /ps
- Anne Louhelainen /ps
- Pirkko Mattila /ps
- Lea Mäkipää /ps
- Hanna Mäntylä /ps
- Martti Mölsä /ps
- Mika Niikko /ps
- Jussi Niinistö /ps
- Pentti Oinonen /ps
- Tom Packalén /ps
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Timo Soini /ps
- Ismo Soukola /ps
- Maria Tolppanen /ps
- Reijo Tossavainen /ps
- Kaj Turunen /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Pertti Virtanen /ps
- Ville Vähämäki /ps
- Juha Väätäinen /ps