TALOUSARVIOALOITE 461/2012 vp

TAA 461/2012 vp - Vesa-Matti Saarakkala /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Taiteilijoiden, kirjailijoiden ja kääntäjien apurahaan ehdotetun määrärahan vähentäminen

Eduskunnalle

Suomalaisen kulttuuripolitiikan johtoajatuksena pitäisi olla suomalaista identiteettiä ja omaleimaisuutta tukevan taiteen ja kirjallisuuden tukeminen. Julkinen tuki kulttuurille on viime vuosina onneksi noussut laajemman keskustelun kohteeksi, sillä nykyinen taiteen tekijöiden apurahajärjestelmä ei ole demokraattisen päätösprosessin piirissä eikä näin äänestäjien arvioitavissa. Valtion myöntämät apurahat jaetaan Taiteen keskustoimikunnan ja alueellisten taidetoimikuntien kautta, jolloin kyseisten elinten jäsenten preferenssit määrittelevät, mikä on valtion apua ansaitsevan taiteen ja kirjallisuuden sisältö. Nykyinen kulttuuripolitiikan rahoitusmalli olisikin otettava kriittisen tarkastelun kohteeksi, jolloin suppeammalla rahamäärällä tuettaisin aidosti suomalaista kansallistuntoa sekä maamme julkikuvaa vahvistavaa taidetta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2013 talousarvion momentilta  29.80.51 1 572 000 euroa taiteilijoiden, kirjailijoiden ja kääntäjien apurahaan ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2012

  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Ismo Soukola /ps