TALOUSARVIOALOITE 470/2012
vp
TAA 470/2012
vp - Vesa-Matti Saarakkala /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen valtatien
3 kehittämiseen ja tasoliittymien rakentamiseen Laihian ja
Mustasaaren alueella
Eduskunnalle
Valtatie 3 (E12) kuuluu Suomen tärkeimpään päätieverkkoon,
jolle on asetettu muita pääteitä korkeammat
laatutavoitteet. Ne eivät Tampereen ja Vaasan välisellä valtatieosuudella
tällä hetkellä toteudu. Raskaan liikenteen
määrä valtatiellä 3 on huomattava.
Liikenteen voimakkaan kasvun vuoksi yhteysvälin palvelutaso
ei monin paikoin vastaa nykyisiin, saati sitten tulevaisuuden kiristyviin
logistisiin tarpeisiin. Yhteysvälillä Tampere—Vaasa
onkin tarve parantaa liikenneturvallisuutta ja varmistaa liikenteen
sujuvuus sekä yhtenäinen palvelutaso.
Lähtökohtana on yhteysvälille vuonna
2005 laadittu kehittämissuunnitelma, jossa esitetään ensimmäisen
vaiheen toimenpiteet liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden parantamiseksi.
Vuoden 2010 alkuun mennessä on laadittu kaksi aluevaraussuunnitelmaa,
kaksi yleissuunnitelmaa ja seitsemän tiesuunnitelmaa. Käynnissä on
kolmen tiesuunnitelman laatiminen. Tavoitteena on, että kaikki
tiesuunnitelmat on vahvistettu vuoden 2011 loppuun mennessä.
Yhteysvälin Tampere—Vaasa ensimmäisen
kehittämisvaiheen kustannusarvio on 155 milj. euroa.
Pohjanmaan maakunnan kannalta keskeistä on valtatien
3 parantaminen ja risteysjärjestelyt yhteysvälillä Vaasa—Ylöjärvi.
Yksittäisistä kehittämishankkeista korostuvat
Laihian valtatie 3/valtatie 18 eritasoliittymän
rakentaminen sekä liittymien liikenneturvallisuuden parantaminen Mustasaaressa
ja Laihialla.
Laihialle rakennettavien eritasoliittymien ja valtatien 18 suoremman
linjauksen avulla voidaan keventää Laihian keskustan
liikennevalojen kuormitusta sekä parantaa liikenteen sujuvuutta
ja liikenneturvallisuutta. Hanke antaa myös mahdollisuuksia
alueen maankäytön kehittämiselle. Mustasaaressa
ja Laihialla sijaitsevien tasoliittymien (8 kpl) turvallisuutta
parannetaan muun muassa uusien alikulkujen ja kevyen liikenteen
järjestelyjen avulla sekä yhdistämällä yksityistieliittymiä rinnakkaistiejärjestelyin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2013 talousarvioon
momentille 31.10.20 lisäyksenä 2 300 000
euroa valtatien 3 kehittämiseen ja tasoliittymien rakentamiseen
Laihian ja Mustasaaren alueella.
Helsingissä 28 päivänä syyskuuta
2012
- Vesa-Matti Saarakkala /ps
- Lars Erik Gästgivars /r
- Lasse Hautala /kesk
- Reijo Hongisto /ps
- Mika Lintilä /kesk
- Miapetra Kumpula-Natri /sd
- Markku Mäntymaa /kok
- Mats Nylund /r
- Tuomo Puumala /kesk
- Janne Sankelo /kok
- Mikko Savola /kesk
- Maria Tolppanen /ps
- Ulla-Maj Wideroos /r
- Peter Östman /kd