TALOUSARVIOALOITE 560/2007 vp

TAA 560/2007 vp - Mikaela Nylander /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kilpilahden tieyhteyksien rakentamiseen

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunnan yhteiseksi aloitteekseen hyväksymä aloite.

Kilpilahti on Pohjoismaiden suurin öljynjalostukseen ja petrokemian teollisuuteen erikoistunut monikansallinen yrityskeskittymä, jossa käsitellään suuria määriä vaarallisia, erittäin palo- ja räjähdysherkkiä sekä myrkyllisiä aineita. Alueella työskentelee vakituisesti n. 3 500 henkilöä sekä runsaasti alihankkijoiden työntekijöitä. Siellä käy myös paljon ulkopuolisia asiakkaita. Korkeatasoisista turvallisuustoimenpiteistä huolimatta suuronnettomuuksien vaaraa ei voida inhimillisessä toiminnassa kokonaan sulkea pois. Sen takia alueella on varauduttava ääriolosuhteissa ihmisten nopeaan evakuointiin. Suuronnettomuustilanteissa on alueelle saatava nopeasti ulkopuolelta palo- ja pelastushenkilökuntaa sekä -kalustoa, jotta henkilö-, ympäristö- sekä omaisuusvahingot jäävät mahdollisimman pieniksi.

Kilpilahden teollisuusalue on yhden sujuvan tieyhteyden varassa, joka voi esimerkiksi liikenneonnettomuuden tai tuotantohäiriön yhteydessä ilmaan pääsevän myrkkypilven takia olla poissa käytöstä. Tällöin alueen nopea evakuointi ja avun saanti voivat vaikeutua. Kriisitilanteen pitkittyessä myös maan öljyhuolto ja monet yhteiskunnan tärkeät toiminnot voivat oleellisesti vaarantua. Turvatekniikan keskuksen lausunnon mukaan teollisuusalueella tulisi ehdottomasti olla kaksi hyvin liikenteen vetävää väylää. Suunniteltu uusi väylä päätieverkolle poistaisi teollisuusalueen ja Helsingin Vesi Oy:n kompostointilaitoksen sekä Itä-Uudenmaan jätekeskuksen liikenneongelmat ja loisi samalla liikenteelliset edellytykset alueen elinkeinotoiminnan jatkuvalle laajenemiselle. Turvallisuusriskien takia teollisuusalueelta on saatava pois myös sinne kuulumaton yleinen liikenne rakentamalla teollisuusalueen kiertävä ohitustie sekä aitaamalla tehdasalueet.

Kilpilahden tieyhteyksiä koskeva uusi yleissuunnitelma valmistui v. 2006 ja tiesuunnittelu käynnistyy v. 2007. Kilpilahden uusien tieyhteyksien ja moottoritieliittymän rakentamisen kustannusarvio on 14,7 miljoonaa euroa. Valtion maksettavaksi kuuluva uusi maantie on tarkoitus toteuttaa valtion, kuntien ja yritysten yhteistyönä, jotta kiireellisen hankeen toteuttamista voidaan aikaistaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 1 000 000 euroa Kilpilahden uusien tieyhteyksien rakentamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Mikaela Nylander /r
  • Merja Kuusisto /sd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Raija Vahasalo /kok
  • Thomas Blomqvist /r
  • Christina Gestrin /r
  • Matti Saarinen /sd
  • Leena Harkimo /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Tapani Mäkinen /kok
  • Maria Guzenina-Richardson /sd
  • Outi Mäkelä /kok
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps