TALOUSARVIOALOITE 574/2007
vp
TAA 574/2007
vp - Mats Nylund /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen perustieverkon
kehittämiseen
Eduskunnalle
Tiet ovat maaseudun ja seutukuntien elinhermo, mutta
niiden kunnossapito on vuodesta toiseen alimitoitettua, ja samalla
tarve panostaa liikenneturvallisuuteen on suuri. Tiedämme,
että liikennemäärät kasvavat
joka vuosi, ja tiedämme myös, että määrärahojen
korotuksista huolimatta määrärahat kunnossapitoon
ja peruskorjaukseen sekä liikenneturvallisuuden parantamiseen
ovat useiden vuosien ajan olleet aivan liian pienet. Saatujen tietojen
perusteella olemme viime vuosina tehneet vuosittain 150 miljoonan
euron arvosta enemmän vähennyksiä kuin
olemme investoineet maamme tieverkkoon, siltoihin ja ylikäytäviin.
Ennen pitkää tämä näkyy
niin elinkeinoelämän kohonneina logistiikkakustannuksina
kuin myös liikenteessä loukkaantuneiden ja kuolleiden
määränä.
Kun hallitusohjelmaan kirjattu tavoite puun hankinnan lisäämisestä vuosittain
10—15 miljoonalla kuutiometrillä toteutuu, perustieverkko ja
erityisesti yleinen alempi tieverkko kuormittuvat entisestään.
Toisin sanoen tieverkon peruskorjauksessa ei ole kyse ainoastaan
Suomen hyvinvoinnin vaarantumisen estämisestä vaan
myös kansantaloudestamme.
Maamme pitkien välimatkojen haasteeseen vastaamisen
ja maaseudun asuttuna säilymisen kannalta on ratkaisevaa,
että tieverkko vastaa nykypäivän tarpeita.
Tavoitteena tulee olla pitkän tähtäimen
kestävä ja tasa-arvoinen liikennepolitiikka, jossa
perustieverkon asema on vahva. Liikenteeseen tehtävät
panostukset on nähtävä kannattavina,
pitkäaikaisina investointeina, jotka palvelevat teollisuutta,
yrityksiä, elinkeinoelämää ja
kansalaisiamme sekä yhdistävät eri alueita.
Kyse on Suomen kilpailukyvystä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 20 000 000
euroa perustieverkon kunnossapitoon ja kehittämiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Mats Nylund /r
- Ulla-Maj Wideroos /r
- Thomas Blomqvist /r
- Anna-Maja Henriksson /r
- Håkan Nordman /r