TALOUSARVIOALOITE 591/2007 vp

TAA 591/2007 vp - Pentti Oinonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Tieyhteyksien parantaminen Raatteen tien Raatteenportin ympäristön ja Purasjoen taistelulinjan kunnostamiseksi Suomussalmella

Eduskunnalle

Suomussalmella sijaitsee Suomen sotahistorian yksi merkittävimmistä sotahistoriallisista kohteista eli Raatteen tien Purasjoen taistelulinja. Kyseisellä linjalla on nykyisin 190 metriä ampumahautaa, neljä korsua ja kolme konekivääripesäkettä, joihin Museovirasto on vuonna 1994 tehnyt entisöinti- ja korjaustöitä. Kainuun Prikaati on rakentanut 1980-luvulla alueelle erillisen ampumahauta- ja korsurakennelman.

Edellä mainitut rakenteet ovat jo osaksi sortuneet tai sortumaisillaan. Taistelulinjan puurakenteet ovat lahoamistilassa. Raatteenportin ympäristössä olevan poluston pitkospuut 500 metrin matkalta ovat pikaisen uusimisen tarpeessa. Tämän kaiken korjaamiselle on suuri tarve, sillä kohteen vuosittaiset kävijämäärät ovat suuret. Raatteen tie on maailmankuulu suomalaisen sotahistorian turistikohde, jota tullaan katsomaan ulkomailta asti, ja on häpeällistä, että maksaville turisteille on tarjolla lähinnä ajan hampaan syömiä rakennelmia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.80.50 lisäyksenä 100 000 euroa ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Suomussalmella sijaitsevan Raatteen tien Raatteenportin ympäristön ja Purasjoen taistelulinjan kunnostuksesta syntyvien työ- ja hankintakustannuksien kattamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Pentti Oinonen /ps
  • Timo Soini /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Merja Kyllönen /vas
  • Markku Rossi /kesk
  • Hannakaisa Heikkinen /kesk
  • Risto Autio /kesk
  • Mats Nylund /r
  • Anna-Maja Henriksson /r
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Kari Rajamäki /sd
  • Esa Lahtela /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Olli Nepponen /kok