TALOUSARVIOALOITE 616/2007 vp

TAA 616/2007 vp - Johanna Ojala-Niemelä /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Työllisyysperusteisten investointimäärärahojen myöntövaltuuksien korottaminen

Eduskunnalle

Työllisyysperusteisten investointimäärärahojen osalta vuodelle 2007 myönnettiin valtuus tehdä uusia sitoumuksia työllisyysperusteisiin investointeihin 34 718 000 eurolla. Vuoden 2008 talousarvioesityksessä valtuus on supistunut vajaaseen neljännekseen eli 8 miljoonaan euroon.

Työllisyyspoliittisia investointimäärärahoja on käytetty erityisesti rakennemuutosalueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa kuntien, kuntayhtymien ja muiden yhteisöjen investointiavustuksiin sekä valtion työllisyysohjelmien rahoitukseen virastoille. Työllisyysperusteiset investointimäärärahat ovat olleet erityisen merkittäviä Lapissa, sillä niiden avulla on rahoitettu lukuisia matkailu-, liikenne- ja ympäristöhankkeita. Tuen avulla on edistetty parhaiten juuri pysyvää työllistymistä ja monipuolistettu elinkeinorakennetta. Työhallinnon osarahoittamilla hankkeilla on voitu lyhyessä ajassa toteuttaa noin 100 miljoonan euron kokonaisinvestoinnit. Vuosina 2002—2004 syntyi 2 700 uutta työpaikkaa, joiden keskihinnaksi on laskettu 19 000 euroa.

Työttömyyden lasku on hyvässä vauhdissa myös Lapissa. Muuhun maahan verrattuna Lapin työttömyystilanne on kuitenkin edelleen vaikea. Lähes kaikissa Lapin kunnissa työttömien osuus työvoimasta on enemmän kuin 10 prosenttia. Vaikeimmilla alueilla työttömyysprosentti on yli 15. Työllisyyspoliittiset siirtomenot investointeihin ovat kohdistuneet juuri vaikeimmille työttömyysalueille. Määrärahat ovat elintärkeitä koko Lapille. Siksi hallituksen talousarvioesityksessä olevaa leikkausta työllisyysperusteisiin investointimäärärahojen myöntövaltuuksiin ei voi hyväksyä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta muuttaa valtion vuoden 2008 talousarvion momentin  32.80.64 perusteluissa määriteltyä valtuutta kuulumaan seuraavasti: "Vuonna 2008 saa Kainuun hallintokokeilua lukuun ottamatta tehdä enintään 35 000 000 euron arvosta uusia sitoumuksia työllisyysperusteisiin investointeihin. Määrärahasta vähintään 25 prosenttia on käytettävä Lapissa."

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Markus Mustajärvi /vas