TALOUSARVIOALOITE 626/2007 vp

TAA 626/2007 vp - Sirpa Paatero /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Pohjoisen ulottuvuuden tutkimuskeskuksen toimintaan

Eduskunnalle

Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on vuodesta 2003 alkaen toiminut Pohjoisen ulottuvuuden tutkimuskeskus, joka on lyhyen toimintansa aikana saavuttanut merkittävän aseman erikoisesti Venäjän taloutta koskevan ja Venäjällä tapahtuvaa liiketoimintaa sekä teknologista yhteistyötä edistävän tiedon tuottajana ja levittäjänä. Keskus on tuottanut jo mittavan julkaisusarjan sekä järjestänyt lukuisia laajoja alaan liittyviä seminaareja. Seminaarien järjestämisessä keskus on tehnyt tiivistä yhteistyötä mm. ulkoministeriön kanssa. Keskuksen sijainti Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteydessä mahdollistaa yliopiston profiilin mukaisesti tekniikan ja talouden osaamisen hedelmällisen yhdistämisen.

Keskuksen toiminta käynnistyi kolmivuotisella Interreg-rahoituksella, jonka jälkeen keskusta on rahoitettu Lappeenrannan teknillisen yliopiston opetusministeriöltä Venäjä-toimintojen kehittämiseen saadusta hankerahasta. Keskuksen toiminnan vakinaistamiseksi ja edelleen kehittämiseksi olisi tärkeää, että se saisi pysyväisluontoisen perusrahoituksen valtion budjetista. Lappeenrannan teknillisen yliopiston muussa voimakkaasti laajenevassa ja tiivistyvässä Venäjä-yhteistyössä on paljon muuta tarvetta opetusministeriön myöntämälle hankerahalle.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.50.01 lisäyksenä 300 000 euroa Lappeenrannan teknillisen yliopiston Pohjoisen ulottuvuuden tutkimuskeskuksen toimintaan.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Sirpa Paatero /sd
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Valto Koski /sd
  • Jari Larikka /kok
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Reijo Paajanen /kok
  • Markku Pakkanen /kesk
  • Sari Palm /kd
  • Pentti Tiusanen /vas