TALOUSARVIOALOITE 628/2001 vp

TAA 628/2001 vp - Katri Komi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen luonnonmukaisen tuotannon tuotekehitykseen ja kuluttajaneuvontaan

Eduskunnalle

Luonnonmukainen tuotanto eli luomutuotanto on tulevaisuuden ruoantuotantoa. Ala kasvaa voimakkaasti koko EU:n alueella, ja meneillään on eräänlainen markkinoiden valloitusvaihe. Suomella on valmiiksi jo puhtaan ruoan tuottajamaan imago, mutta pystyäkseen kilpailemaan mm. Tanskassa ja Itävallassa tuotettujen elintarvikkeiden kanssa täytyy Suomesta vietävien tuotteiden olla markkinakelpoiseksi jalostettuja. Kuluttajapuolella tarvitaan valistusta ja neuvontaa luomutuotteista, myös taajamissa, joissa maatalouden tuotantomuodot eivät ole ihmisille enää kovin tuttuja. Maa- ja kotitalousnaisten järjestöt tekevät tärkeää valistustyötä sekä taajamissa että haja-asutusalueilla kouluttamalla yrittäjiä esim. luomutuotteiden jatkojalostuksessa ja opastamalla kuluttajia luomutuotteiden ominaisuuksista ja käytöstä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  30.15.40 lisäyksenä 90 000 euroa luomutuotteiden jatkojalostuksen ja luomukuluttajatietouden edistämiseen Maa- ja kotitalousnaisten järjestöjen koulutuksen ja tiedotuksen kautta.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Katri Komi /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Niilo Keränen /kesk
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Kari Rajamäki /sd
  • Eero Lämsä /kesk
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Raimo Mähönen /sd
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk