TALOUSARVIOALOITE 703/2007
vp
TAA 703/2007
vp - Kari Rajamäki /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen bioenergian
tutkimus- ja kehittämistoimintaan
Eduskunnalle
Korkeat ja haasteelliset bioenergian käyttötavoitteet
vaativat tehokasta ja varmatoimista bioenergian tuotanto- ja jakeluketjua,
joka palvelee saumattomasti myös mahdollisissa poikkeustilanteissa.
Niin bioenergian tuotannossa kuin jakelussakin uusia toimintatapoja
ja -menetelmiä on luotava ja vanhoja yhtenäistettävä sekä tehostettava.
Hajautettu energiantuotanto tarkoittaa käytännössä suurta
joukkoa pieniä toimijoita, joiden toiminnan tehokkuus on
oleellinen osatekijä bioenergian käyttötavoitteiden
saavuttamisessa. Myös bioenergian kuluttaja tai varsinkin
kuluttajaksi ryhtyvä tarvitsee puolueetonta ja käytännönläheistä tietoa
eri polttoaine- ja laitevaihtoehdoista.
Työtehoseuralla on pitkät perinteet bioenergian
tutkimuksessa. Metsäenergian osalta muun muassa pellettien,
pilkkeiden ja hakkeen tuotanto, jakelu, laatuvaatimukset ja polttotekniikka sekä energiapuun
korjuu, kuljetus ja varastointi ovat olleet tutkimuskohteina. Lisäksi
tutkimus-, selvitys- ja kehitystyötä on tehty
lämpöyrittäjyystoiminnasta ja lämpöhuollon
organisoinnista sekä kiinteistölämpölaitosteknologiasta.
Palveluyrittäjyys myös lämpöyritystoiminnan
puolella on kasvava toimiala.
Varsinkin käytännönläheiselle
bioenergian kuluttajaa ja tuottajaa suoraan hyödyntävälle
soveltavalle tiedolle on olemassa kasvavaa kysyntää.
Tämän vuoksi onkin erikoista, että valtion budjettiesityksessä Työtehoseuran
rahoituksesta on vähennetty 50 000 euron määräraha,
joka oli nimenomaan kohdistettu puuenergian käytön edistämiseen.
Tämän voidaan tulkita olevan hallitusohjelman
vastaista.
Jotta kasvavaan tiedontarpeeseen sekä bioenergian tuottaja-
että kuluttajapuolella voidaan vastata, TTS tutkimuksessa
on ylläpidettävä entistä bioenergia-alan
tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä nopeasti kehitettävä ja
laajennettava jo olemassa olevia toimintoja. Esimerkiksi käytössä olevan
lämpökoeaseman laitetestaus- ja kehittämistoiminnan
kapasiteetti on kysyntään nähden riittämätön.
Tämä vaatii sekä henkilö- että laiteresurssien
lisäämistä. Kuluttajille suunnattujen
bioenergialaitteiden, pääasiassa erilaisten polttimien,
kattiloiden ja niihin liittyvien lisälaitteiden sekä erilaisten
toimivien yhdistelmäkokonaisuuksien, pysyvä esittelytila
on ollut sekä laitevalmistajien että kuluttajien
toivomuslistalla. TTS tutkimuksella olisi osaamista ja verkostoja koota
näyttely ja kerätä tai tuottaa itse laitteisiin tarvittava
kuluttajia palveleva informaatio.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 32.60.40 lisäyksenä 200 000
euroa TTS tutkimukselle bioenergian tutkimus- ja kehittämistoiminnan
edistämiseen.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Kari Rajamäki /sd
- Esa Lahtela /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Katja Taimela /sd