TALOUSARVIOALOITE 726/2007 vp

TAA 726/2007 vp - Leena Rauhala /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen vanhustenhuollon palvelujen tehostamiseen

Eduskunnalle

Kunnallisessa vanhusten laitoshuollossa henkilöstön lukumäärä on vähentynyt viimeisten viidentoista vuoden aikana. Samalla hoidettavien vanhusten kunto on heikentynyt. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi laatusuosituksen vanhustenhuoltoon vuonna 2001. Tuolloin tehdyn arvion mukaan vanhustenhuollon kuntoon saattaminen vaatii 4 000 työntekijän palkkaamista.

Suomen vanhustenhuollossa sinnitellään puolella Ruotsin henkilökunnasta. Vanhusten laitoshoidon laatusuositusten tavoitetaso on 0,8 hoitajaa vanhusta kohden, mistä jäädään pahimmillaan käytännössä puoleen. Hoitajien puutetta korvataan tutkijoiden arvion mukaan lääkkeillä. Masennus- ja rauhoittavia lääkkeitä määrätään jopa 98 %:lle vanhuksista, kolme kertaa muita Pohjoismaita enemmän.

Henkilöstön alimiehitys heikentää hoidon tasoa ja koettelee hoitajien jaksamista. Työterveyslaitoksen kesällä julkaistun tutkimuksen mukaan kunta-alan sairauspoissaolot kääntyivät toissa vuonna selvään nousuun, ja nousu jatkuu edelleen. Nousu on ollut erityisen jyrkkä sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden kohdalla. Tämän vuosikymmenen alkupuolen aikana on menetetty sairauspoissaoloina jo 24 000 työvuotta sairastamisiin. Vanhusten ihmisarvoinen ja yksilöä kunnioittava hoiva on yhteisömme sivistyksen mittari. Aloite on osa Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  33.60.30 lisäyksenä 65 000 000 euroa 4 000 hoitajan palkkaamiseksi vanhustenhuoltoon.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Leena Rauhala /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Sari Palm /kd
  • Bjarne Kallis /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd