TALOUSARVIOALOITE 770/2006 vp

TAA 770/2006 vp - Eero Lämsä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.1

Määrärahan osoittaminen sosiaali- ja terveyspalvelujen perustamiskustannuksiin

Eduskunnalle

Valtion vuoden 2006 talousarviossa valtionosuus sosiaali- ja terveyspalvelujen perustamiskustannuksiin poistettiin. Kuntien julkisten rakennusten hoito ja rakentaminen ovat viime vuosien talousvaikeuksien vuoksi jääneet pahoin jälkeen tarpeesta. Kun kunnissa on vaikeuksia rahoittaa normaalejakin käyttökustannuksia, on vaarana, että sosiaali- ja terveyspalvelujen välttämätönkin rakentaminen jää tekemättä, kun siihen ei ole erillistä valtionosuutta. Perustamishankkeisin tulee edelleen varata määräraha niin, että laitosten kunnostushankkeet ja tarvittaessa uudisrakentaminen voidaan toteuttaa suunnitelmallisesti ja kohtuullisen ajan puitteissa. Rakentaminen on lisäksi yksi tehokkaimmista työllisyyttä edistävistä toimista, minkä vuoksi määräraha tulee vielä ohjata ensiksi pahiten työttömyydestä kärsivien alueiden käyttöön. Itä-Suomen maakunnat ja lääninhallitus ovat esittäneet, että sosiaali- ja terveysministeriölle annetaan oikeus suunnata kehittämishankerahoitusta myös investointeihin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2007 talousarvioon momentin  33.32.30 perusteluihin maininnan, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämishankkeisiin osoitettua määrärahaa saa käyttää myös investointeihin.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Eero Lämsä /kesk
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Erkki Virtanen /vas
  • Jyrki Katainen /kok
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Iivo Polvi /vas
  • Markku Rossi /kesk
  • Rauno Kettunen /kesk