TALOUSARVIOALOITE 771/2007 vp

TAA 771/2007 vp - Matti Saarinen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Uudenmaan seutu- ja yhdystieverkon kunnostamiseen

Eduskunnalle

Uudenmaan tiepiirin alueella asuu 28 % maan väestöstä. Vuonna 2005 koko maan väestön kasvusta 64 % tapahtui tiepiirin alueella. Perustienpidon määrärahoilla rahoitettavien seutu- ja yhdystieverkkohankkeiden investointitarve on alueella 911 milj. euron suuruusluokkaa, mutta investointeihin on viime vuosina ollut käytettävissä vuosittain vain 5—10 milj. euroa. Seurauksena on ollut monien tärkeiden liikennehankkeiden lykkääntyminen kauaksi tulevaisuuteen.

Seutu- ja yhdystieverkko on monin paikoin liikennemääriin verrattuna huonotasoinen. Keskikokoisille tiehankkeille, kuten nopeasti kasvavien taajamien ohikulkuteihin, meluntorjuntaan, liikenneturvallisuuden parantamiseen sekä elinkeinoelämän ja joukkoliikenteen toimintaedellytysten turvaamiseen liittyviin liikennehankkeisiin ei ole ollut juuri lainkaan rahoitusta. Tiepiirin tekemän selvityksen mukaan kevyen liikenteen hankkeita on 238, mutta nykyisellä rahoitustasolla niistä voidaan vuosittain toteuttaa vain muutama hanke.

Uudenmaan seutu- ja yhdystieverkon liikennemäärät sekä niiden kasvu ovat huomattavasti suurempia kuin maassa keskimäärin, jonka takia investointitarpeet ja investoinneista saatavat hyödyt ovat suuria.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 15 000 000 euroa Uudenmaan seutu- ja yhdystieverkon kunnostamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Matti Saarinen /sd
  • Maarit Feldt-Ranta /sd