TALOUSARVIOALOITE 809/2007 vp

TAA 809/2007 vp - Minna Sirnö /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen hovioikeuksien, hallinto-oikeuksien, käräjäoikeuksien, markkinaoikeuden, vakuutusoikeuden ja työtuomioistuimen toimintaan

Eduskunnalle

Oikeusministeriön ensimmäinen oikeuspolitiikan strategia vuodelta 2003 sisältää hallinnonalan tärkeimmät linjaukset asioissa, joissa kehittämistarve on suurin. Strategian tavoitteet on asetettu ulottumaan vuoteen 2012. Strategiasta annetuissa lausunnoissa muun muassa Suomen Lakimiesliitto ry katsoi, että oikeuspolitiikan yhtenä keskeisenä tavoitteena on oltava oikeusturvan toteutumisen edellytysten turvaaminen niin, että koko oikeuslaitokselle taataan riittävät taloudelliset ja henkilöstölliset resurssit.

Sekä hovioikeuksien että hallinto-oikeuksien osalta on lähiaikoina tapahtumassa isoja toiminnallisia muutoksia. Vastoin hyvää tuomiokäytäntöä hallituksen talousarvioesitys lähtee siitä, että hovioikeuksien, hallinto-oikeuksien ja vakuutusoikeuden jo nykyiselläänkin liian pitkät keskimääräiset käsittelyajat osin pitenevät vielä vuoden 2007 tavoitetasostakin. Käräjäoikeuksien osalta talousarvioesitys puolestaan on pudottamassa ratkaistujen asioiden tavoitemäärää lähes 30 000:lla. Vakuutusoikeuden tavoitetason osalta pudotus on suhteessa vielä rajumpi.

Liian pitkäksi venyneet kaavavalitusruuhkat jarruttavat järkevää maankäyttöä ja elinkeinopolitiikkaa. Mustan talouden vastaisessa toiminnassa puolestaan sekä markkinaoikeudella että työtuomioistuimella on merkittävä rooli. Tämän roolin vahvistamiseen talousarvioesitys ei vastaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  25.10.03 lisäyksenä 5 000 000 euroa hovioikeuksien, hallinto-oikeuksien, käräjäoikeuksien, markkinaoikeuden, vakuutusoikeuden ja työtuomioistuimen käsittelyaikojen lyhentämiseen sekä toimintatavoitteiden ja henkilöstöresurssien turvaamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Minna Sirnö /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas