TALOUSARVIOALOITE 822/2007
vp
TAA 822/2007
vp - Minna Sirnö /vas ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Suomen
Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokuluihin
Eduskunnalle
Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä vuoden 2007
talousarviosta esitettiin lausumaa siitä, että lakisääteisten
valtionosuuksien lisäykset osoitetaan tulevissa talousarvioissa
yleisestä budjetista katettaviksi. Lausumaesitys hyväksyttiin
yksimielisesti täysistunnossa. Lausuma henkii samaa asiaa
kuin aiempi päätös siirtää kirjastomäärärahat
vuoteen 2010 mennessä veikkausvaroilla rahoitettavista
varsinaisen budjetin puolelle. Tarkoituksenahan on, että veikkausvaroilla
tuetaan sitä taiteen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön kenttää,
joka muuten jää valtion tuen ulkopuolelle.
Eduskunnan kahteen kertaan yksimielisesti ilmaiseman tahdon
vastaisesti hallitus nyt vuoden 2008 budjetin yhteydessä siirtää kaikki
kulttuuriyhteisöjen käytössä olevien
valtion toimitilojen vuokriin antamat tilakustannusavustukset, Suomen
Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokuluavustuksen sekä teattereiden,
orkestereiden ja museoiden valtionosuustarkistukset veikkausvaroilla
rahoitettavaksi.
Veikkausvoittovarojen käytön läpinäkyvyyden
johdosta onkin aiheellista, että Suomen Kansallisteatterin
peruskorjauksen lainanhoitokulut ja siihen tarkoitettu momentti
(29.80.54) säilytetään varsinaisen talousarvion
yhteydessä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta palauttaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentin 29.80.54 ja osoittaa momentille 3 816 000
euroa Suomen Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokuluihin
ja että eduskunta ottaa määrärahalisäyksen huomioon
Veikkauksen voittovarojen käytössä.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Minna Sirnö /vas
- Claes Andersson /vas