TALOUSARVIOALOITE 824/2006 vp

TAA 824/2006 vp - Olli Nepponen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 5 parantamiseen Mikkelissä tieosuudella Pitkäjärvi—Asema

Eduskunnalle

Valtatie 5 on Itä-Suomen tieliikenteen pääyhteys pääkaupunkiseudun suuntaan. Viitostietä on parannettu etelästä päin yhtäjaksoisesti Kuorttiin saakka. Mikkelissä ja sen eteläpuolisella osuudella on kuitenkin vielä useita sujuvaa liikennöintiä rajoittavia ja vaarallisia osuuksia. Väli Lusi-Mikkeli sisältyi ministerityöryhmän esitykseen vuoteen 2007 mennessä aloitettavista tiehankkeista ja se aloitetaan viimeistään vuonna 2008. Mikkelin kaupungin kohdalla tieosuus Pitkäjärvi—Asema on ongelmallisin vielä parantamatta olevista tieosuuksista, ja se on liian suuri hanke tiepiirin perustienpidon nykyiseen rahoitustasoon nähden. Hanketta ei ole sisällytetty jostain syystä Lusi—Mikkeli-tieosuuden parantamiseen. Hanketta oli suunniteltu ns. teemapakettiin, mutta siitäkin hanke pudotettiin pois jo suunnitelman alkuvaiheessa.

Valtatiet 5 ja 13 kulkevat Pitkäjärven ja Aseman välillä samaa tietä. Nykyisin liikennemäärä on 12 400 ajoneuvoa vuorokaudessa, ja sen ennustetaan kasvavan 1,5-kertaiseksi vuoteen 2020 mennessä. Osa liikenteestä käyttää katuverkkoa välttääkseen kaksikaistaisen valtatien sekä Aseman puutteellisten liittymäjärjestelyjen aiheuttamat ongelmat. Tien melu- ja pohjavesisuojaukset puuttuvat. Hankkeen toteutuessa valtatien liikenneturvallisuus ja palvelutaso tielinjalla ja liittymissä paranevat ja melulle altistuvien määrä laskee vajaaseen kolmasosaan.

Valtateiden 5 ja 13 liittymän alueella tien rungon alla on VR:n vanhasta, jo vuosia sitten toimintansa lopettaneesta kyllästämöstä johtuva vakava myrkkyongelma, joka uhkaa Mikkelin tärkeintä pohjavedenottamoa. Ongelman ratkaisu edellyttää myös valtatien 5 runkoon liittyviä toimenpiteitä. Puhdistustyö on suunniteltu aloitettavaksi vuonna 2007 ympäristökeskuksen annettua luvan aloittamiselle. Tämänkin vuoksi tieosuuden perusparantaminen on kiireellinen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 12 000 000 euroa valtatien 5 parantamiseen Mikkelissä välillä Pitkäjärvi—Asema.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Olli Nepponen /kok
  • Arto Seppälä /sd
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Katri Komi /kesk