TALOUSARVIOALOITE 826/2007
vp
TAA 826/2007
vp - Jouko Skinnari /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen uuden
oikeustalon rakentamiseen Lahden käräjäoikeudelle
Eduskunnalle
Lahden nykyinen oikeustalo ei vastaa käräjäoikeuden
nykyisiä ja tulevia tarpeita. Istuntosaleja on liian vähän,
ne ovat liian pieniä eikä niitä ole mahdollista
rakentaa lisää nykyiseen kiinteistöön.
Oikeusministeriössä on suunnitteilla muodostaa
maahan 25—30 maakuntapohjaista käräjäoikeutta.
Suunnitelma on otettu myös hallitusohjelmaan. Kuluvan vuoden
lokakuun 1. päivänä liitetään
lakkautettavan Orimattilan käräjäoikeuteen
kuuluvat Orimattilan kaupunki sekä Artjärven ja
Pukkilan kunnat Lahden käräjäoikeuteen. Oikeusministeriössä on
suunnitteilla liittää myös Heinolan käräjäoikeus
Mäntyharjua ja Pertunmaata lukuun ottamatta eli Päijät-Hämeen
maakuntaan kuuluvien kuntien osalta vuoden 2008 aikana Lahden käräjäoikeuteen.
Asiasta on maininta myös ensi vuoden valtion talousarvioehdotuksessa.
Lahden käräjäoikeus olisi em. liitosten jälkeen
tavoitteiden mukainen maakunnallinen käräjäoikeus,
joka tarvitsee toiminnalleen riittävät, asianmukaiset
ja turvalliset toimitilat.
Kouvolan hovioikeus tarvitsee niin sanottuja matkakäräjiä varten
myös asianmukaista istuntotilaa Lahdesta. Hovioikeus joutuu
nykyisin pitämään istuntonsa epäasiallisessa,
matalassa toimistohuoneista tehdyssä istuntosalissa.
Lahdessa on tontti uudelle oikeustalolle, sillä Lahden
kaupungilla on osoittaa oikeustaloa varten keskeiseltä paikalta
kaupunkia erinomainen yleisten rakennusten tontti.
Uuden oikeustalon rakentaminen ei tulisi maksamaan valtiolle
ja oikeusministeriölle mitään, koska
oikeustalo jäisi rakennuttajan, Senaatti-kiinteistöjen,
omistukseen. Myöskään vuokramenot nykyiseen
verrattuna eivät tulisi kasvamaan, kun otetaan huomioon
käräjäoikeuksien yhdistymisestä aiheutuvat
toimitilasäästöt sekä se, että näin
vältytään nykyiseen toimitaloon suunnitellulta,
jo nykyisen käräjäoikeuden ja varsinkin
tulevan maakunnallisen käräjäoikeuden
tarpeisiin nähden kelvottomalta, kalliilta remontilta ja
sen aiheuttamalta vuokrankorotukselta.
Oikeusministeriölle esitettiin jo vuonna 2006, että ministeriö ottaa
Lahden käräjäoikeuden suunnittelun mukaan
jo vuoden 2007 talousarvioon. Joka tapauksessa on erittäin
tärkeää, että oikeusministeriö tekisi
periaatepäätöksen uuden oikeustalon rakentamisesta.
Nykyinen oikeustalo, jonka omistaa Senaatti-kiinteistöt,
sijaitsee liikenteellisesti erinomaisella paikalla keskellä kaupunkia
rautatieasemaa vastapäätä. Rakennus sopisi
toimitiloiksi erinomaisesti esimerkiksi jollekin alueellistettavalle valtion
virastolle tai muuhun julkiseen tai yksityiseen toimistokäyttöön.
Sen edelleen markkinoinnissa ei tulisi olemaan vaikeuksia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 28.20.88 lisäyksenä 150 000
euroa Lahden käräjäoikeuden oikeustalon
suunnitteluun.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Jouko Skinnari /sd
- Satu Taiveaho /sd
- Matti Kauppila /vas
- Timo Heinonen /kok
- Päivi Räsänen /kd
- Risto Autio /kesk
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Tarja Filatov /sd
- Jari Koskinen /kok
- Juha Rehula /kesk
- Johannes Koskinen /sd
- Tuija Nurmi /kok
- Ilkka Viljanen /kok