TALOUSARVIOALOITE 867/2007
vp
TAA 867/2007
vp - Satu Taiveaho /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen vanhustenhuollon laadun
parantamiseen
Eduskunnalle
Ikäihmisten palveluiden laadussa on monilla paikkakunnilla
selkeitä puutteita erityisesti liian vähäisen
henkilökunnan määrän vuoksi.
Ihmisarvoinen elämä ei toteudu kaikkialla ikäihmisten palveluissa.
Tämä uhkaa vakavalla tavalla ikäihmisten
sosiaalisten oikeuksien, kuten oikeutta riittävään
hoivaan ja huolenpitoon, toteutumista. Henkilökuntamitoituksen
lisäksi hoivan laatuun vaikuttavat muun muassa se, onko
hoivapaikka henkilön tarpeita vastaava, minkälaiset
toimitilat ovat, palveluiden sisältöön
liittyvät tekijät sekä myös
henkilökunnan koulutus ja ilmapiiri. Ongelmia on mm. oikeudessa
yksityisyyteen ja itsemääräämisoikeuden
toteutumisessa. Perushoivan lisäksi tulisi olla mahdollisuus
sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja esimerkiksi ulkoiluun. Perustarpeidenkin
täyttämisessä on puutteita henkilökunnan
vähäisyyden vuoksi.
Ikäihmisten määrän kasvaessa
merkittävästi tulevina vuosina kasvaa myös
heidän palvelutarpeensa huomattavasti. Tarvitaan panostusta ikäihmisten
kotipalveluihin, mutta myös palveluasuntojen ja laitoshoidon
laadun parantamiseen. Tarvitaan myös lisää pieniä kodinomaisia
hoivayksiköitä. Mikäli jo olemassa oleviin
hoivapalveluiden laadun puutteisiin ei nyt tartuta eikä edellytetä toimia
palveluiden laadun varmistamiseksi, ollaan todella kestämättömässä tilanteessa silloin
kun suuret ikäluokat tulevat palveluiden piiriin. Tämän
vuoksi palveluiden laadun parantamisessa on edettävä nopeasti.
Ikäihmisten palveluiden laadun parantaminen tarkoittaa
ennen kaikkea riittävän henkilöstömäärän
takaamista palveluihin.
Hallitus on lisäämässä tarkoitukseen
21,3 miljoonaa euroa, minkä voidaan katsoa olevan riittämätön
summa tämän sektorin tarpeisiin nähden. Samalla
tarvitaan normiohjauksen kiristämistä ja valvonta-
ja ohjaustoiminnan tehostamista.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
momentille 33.60.30 lisäyksenä 100 000 000
euroa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuteen ikäihmisten
palveluiden laadun parantamiseksi.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Satu Taiveaho /sd
- Tuija Nurmi /kok