TALOUSARVIOALOITE 868/2007 vp

TAA 868/2007 vp - Satu Taiveaho /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen luonnon monimuotoisuuden suojeluun

Eduskunnalle

Suomi on sitoutunut luonnon monimuotoisuuden heikentymisen pysäyttämiseen vuoteen 2010 mennessä. Tämä edellyttää tehostettuja suojelutoimia luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Luonnonsuojelualueet ovat jakautuneet maassamme epätasaisesti, pohjoisessa niitä on etelää huomattavasti enemmän. Etelä-Suomen nykyinen metsiensuojelualueverkko on aivan liian harva uhanalaisimpien metsälajien suojelemiseksi. Vain noin prosentti maan eteläosan metsistä on suojeltu lakisääteisesti tai valtioneuvoston periaatepäätökseen perustuen. Etelä-Suomen metsät ovat kuitenkin lajirikkaimpia ja myös virkistyspaineet ovat Etelä-Suomessa suurimmat.

Nyt puun hinta on kasvussa, mikä edellyttää kasvavaa suojelurahojen varaamista metsien suojeluun luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Valtion budjettiesitys ei huomioi tätä tarvetta. Etelä-Suomen metsien suojelemiseksi laaditulta ns. METSO-ohjelmalta putoaa myös pohja, mikäli riittävää rahoitusta ohjelman mukaisille vapaaehtoisille suojelutoimille ei budjettiin varata. Lisäksi tarvitaan muita uusia suojelualueita, kuten kansallispuistojen perustamista Etelä-Suomeen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  35.10.21 lisäyksenä 550 000 euroa metsien suojeluun suomalaisen luonnon monimuotoisuuden takaamiseksi.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Satu Taiveaho /sd