TALOUSARVIOALOITE 908/2007 vp

TAA 908/2007 vp - Pentti Tiusanen /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Etelä-Suomen metsien suojelemiseen

Eduskunnalle

Vuonna 2008 alkaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) toimeenpanovaihe.

Kuitenkaan tätä varten hallituksen talousarvioesityksessä ei ole varattu riittäviä varoja. Ympäristöministeriön hallinnonalalle on varattu vain 7 000 000 euroa. Nykyisillä metsänhinnoilla tällä summalla ei saada hankituksi montaakaan kohdetta Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmaan esimerkiksi tarjouskilpailujen kautta.

Etelä-Suomen metsien suojelu on Suomen luonnonsuojelun suurin ongelma. Metsien suojelu yksityismailla ei onnistu ilman riittävää rahoitusta. Rahoitusta on kiirehdittävä myös siksi, että puun hinnannousu on kiihdyttänyt vanhojen metsien hakkuita.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  35.10.63 lisäyksenä 30 000 000 euroa Etelä-Suomen metsäluonnon suojelemiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Pentti Tiusanen /vas