TALOUSARVIOALOITE 921/2007 vp

TAA 921/2007 vp - Jutta Urpilainen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen taiteen perusopetuksen lisäämiseen

Eduskunnalle

Lasten ja nuorten taideopetus on tärkeä väylä taiteen ymmärryksen lisäämisessä. Taide on osa kulttuuria ja yleissivistystä. Lisäksi taiteella ja taiteen tekemisellä on tutkitusti ihmisten hyvinvointia lisäävä vaikutus. Nuorella iällä syntynyt innostus taiteesta kantaa läpi elämän. Taidekasvatuksen mahdollisuudet ovat rajalliset, sillä taideopetus kilpailee muiden oppiaineiden kanssa tuntikehyksistä ja määrärahoista. Kuitenkin OECD:n tutkimusten mukaan suomalaiset lapset saavat huipputuloksia kohtuullisen vähäisellä tuntiopetuksen määrällä. Nyt onkin syytä miettiä, voitaisiinko tuntikehystä kasvattaa ja antaa lisää tunteja taideaineiden opetukselle.

Valtionosuuksin tuettavalla taiteen perusopetuksella on tärkeä merkitys myös oppilaiden alueellisen tasa-arvon kannalta, sillä mahdollisuudet tutustua erilaisiin taiteisiin ja harrastaa niitä ovat kaupunkien ulkopuolella rajalliset.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.10.30 lisäyksenä 5 000 000 euroa taiteen perusopetuksen valtionosuuteen oikeuttavan tuntimäärän lisäämiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Jutta Urpilainen /sd
  • Tuula Peltonen /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Miapetra Kumpula-Natri /sd
  • Anneli Kiljunen /sd