TALOUSARVIOALOITE 938/2001
vp
TAA 938/2001
vp - Lauri Oinonen /kesk
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Suomen
Höyryveturit -nimisen säätiön
museorakennusten saneeraukseen
Eduskunnalle
Keuruun kaupunki toteutti yhdessä Valtionrautateiden
kanssa v. 1986 höyryveturikulttuurin vaalimiseksi Haapamäen
Höyryveturipuiston. Alkuperäisten suunnitelmien
mukaan puiston ylläpitäjiksi piti tulla kaupungin
lisäksi mm. VR, valtionyhtiöitä,
MTV, Valmet jne.
Käytännössä puistoinvestoinnit
ja puiston ylläpito ovat olleet jo 13 vuotta yksin Keuruun
kaupungin vastuulla. Kaupunki on sijoittanut puistoon tähän
mennessä selvästi yli 20 miljoonaa markkaa lainavaroja
ja kuntalaisten verovaroja. Vaikka veturikantaa jouduttiin pakosta
supistamaan, jäljellä on 40 eri aikoina Suomessa
valmistettua erimerkkistä höyryveturia.
Vuoden 1999 aikana on saatu ratkaisu, jonka uskotaan lopullisesti
turvaavan tämän jopa kansallisaarteeksi nimitetyn
höyryveturikokoelman. Keuruun kaupunki ja VR-Yhtymä tukenaan
mm. Lomaliitto, Ilmarinen, Resiinaralliyhdistys, Haapamäen
kyläyhdistys ja Veturiharrastajat ovat perustaneet 170 000
markan pääomalla Suomen Höyryveturit
-nimisen säätiön.
Tämän säätiön ensimmäisiä tehtäviä on
toteuttaa n. 4—5 miljoonan markan suuruinen veturitallien
saneeraus, jolloin veturien kunnostuksesta huolehtiville harrastajille
taataan edes siedettävät olosuhteet heidän
kunnostaessaan höyryvetureita ja estäessään
niiden ruostumisen korjauskelvottomaksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 31.99.40 lisäyksenä 170 000
euroa Suomen Höyryveturit -nimiselle säätiölle
Haapamäellä olevien veturitallien saneeraukseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001