TALOUSARVIOALOITE 944/2001 vp

TAA 944/2001 vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen pääradan ohitusraiteen toteuttamiseen välillä Kerava—Järvenpää

Eduskunnalle

Helsinki—Tampere-pääradan perusparantamiseen ja nopeuden nostamiseen on viime vuosina investoitu kuntien ja valtion varoja noin 3 mrd. mk. Pääradan liikenteen turvaaminen ja nopeuksien nostaminen palvelee koko Pohjois- ja Keski-Suomea. Toisaalta pääkaupunkiseudun ja Hämeenkin alueella hitaammalla paikallisella junaliikenteellä on suuri merkitys, ja sen toimintamahdollisuudet on turvattava. Tehtyjen selvitysten perusteella pääradan kapasiteetti Riihimäen eteläpuolella ei mahdollista nopeiden junien liikennöimistä suunnitelluilla nopeuksilla, ellei paikallisliikenteen junia hidasteta tai niiden määrää vähennetä. Tehdyn mittavan investoinnin hyödyntäminen edellyttää toimenpiteitä radan kapasiteetin turvaamiseksi sekä nopean junaliikenteen alkaessa vuonna 2003 että jatkossa, kun Helsingin seudun kasvupaineet heijastuvat pääradan varren maankäytön kasvuna ja junaliikenteen palvelujen lisäämistarpeena.

Kuntien ja Ratahallintokeskuksen yhteistyönä vuonna 2000 toteuttamassa Päärataselvityksessä on löydetty taloudellisesti kohtuullinen Keravan ja Järvenpään välille sijoittuviin ohitusraiteisiin perustuva ratkaisu, joka varmistaa ainakin lähiaikojen kapasiteettitarpeet ja nopeiden junien nopeuden hyödyntämisen sekä pääradan liikenteessä että myös idän suunnan liikenteessä. Hankkeen kustannukset on arvioitu minimitasolla 200 Mmk:ksi ja jatkossakin hyvin toimivalla tasolla 300 Mmk:ksi.

Varmistamalla pääradan kapasiteetin riittävyys turvataan junaliikenteen kilpailukyky ja luodaan edellytykset myös kuntien maankäytön kehittämiselle entistä voimakkaammin raideliikenteeseen tukeutuvaksi. Ellei varmuutta radan ja junaliikenteen toimivuudesta voida taata, on olemassa vaara, että sekä asutus että elinkeinoelämä hakeutuu yhä selkeämmin hyvien tieyhteyksien varrelle ja liikennejärjestelmä joudutaan rakentamaan lähes yksinomaan autoliikenteen ehdoilla.

Hanke ei ole ollut esillä vuoden 2002 talousarviota valmisteltaessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.40.78 lisäyksenä 3 000 000 euroa pääradan ohitusraiteiden suunnitteluun ja työn käynnistämiseen välillä Kerava—Järvenpää.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Jari Koskinen /kok
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Esko Helle /vas
  • Päivi Räsänen /kd