Perustelut
Talousvaliokunta on selontekoa käsitellessään keskittynyt
toimialansa mukaisesti erityisesti elinkeinotoiminnan lupaprosesseihin
valtion aluehallinnon viranomaisissa sekä näiden
viranomaisten toiminnan ohjaukseen. Asiantuntijakuulemisissa on
käsitelty erityisesti virastojen ohjausjärjestelmän
toimivuutta sekä arvioitu ALKU-hankkeen tavoitteena ollutta
toimintojen synergiaetujen saavuttamista. Talousvaliokunta toteaa,
että uudistuksen tuloksia arvioitaessa on huomioitava,
että kysymyksessä on ollut valtava muutos sekä aluehallinnon
että keskushallinnonkin toimintatapoihin ja organisointiin.
Muutokset toteutettiin nopealla aikataululla.
Uusi strategisen tason suunnittelu ja sopiminen ovat saaneet
aikaan uudenlaista yhteistyötä ja keskustelua
ministeriöiden välillä. Toimintakulttuurien
muuttuminen ja synergiaedut ovat kuitenkin saavutettavissa vasta
vähitellen ja pidemmällä aikavälillä,
mikä oli tiedossa jo hankkeen valmisteluvaiheessa. Synergiaetujen
täysimääräiseksi saavuttamiseksi
tulee käynnistää tarkastelussa olevien
viranomaisten toimivaltaan kuuluvien lupaprosessien perusteellinen
läpikäyminen. On odotettavissa, että esimerkiksi ympäristölupahakemusten
määrä tulee lähivuosina kasvamaan.
Jos kasvava hakemusmassa tulee pystyä käsittelemään
nykyisillä tai jopa vähenevillä henkilöresursseilla,
tulee varmistua siitä, että prosessit ovat tarkoituksenmukaisia.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä,
että hallitus kehittää uudenlaisen, asiakaslähtöisen
asiointimallin, jossa hallinnon asiakas voi hoitaa yhteydenpidon
viranomaisiin yhtä yhteyspistettä käyttäen
riippumatta siitä, kuinka monta erillistä valtionhallinnon
lupapäätöstä hänen
hankkeensa edellyttää.
Kuten talousvaliokunta on jo aikaisemmissa kannanotoissaan (TaVM
47/2010 vp ja TaVM 49/2010
vp) todennut, samaan hankkeeseen liittyvien eriaikaisten
kuulemis- ja lupaprosessien etenemistä on erittäin
vaikea seurata. Asianosaisten on hankala hahmottaa eri prosesseihin liittyviä oikeuksiaan
ja velvollisuuksiaan. Lupaprosesseihin sisältyy myös
päällekkäistä työtä, joka
voitaisiin välttää yhtenäistämällä lupavaatimuksia
ja hyödyntämällä toisessa lupaprosessissa
jo annettuja selvityksiä. Eri lakeihin perustuvia prosesseja
tulee synkronoida toisiinsa, hyödyntää synergiaetuja
ja karsia päällekkäisyyttä. Yhteistyötä voitaisiin
lisätä myös tarkastustoiminnan osalta.
Edellä olevaan viitaten valiokunta katsoo, että lupahallinto
kaipaa kiireellisesti kokonaisuudistusta turhan lupabyrokratian
karsimiseksi. Tavoitteena tulee olla samaan hankkeeseen vaadittavien
hakemusten määrän vähentäminen
ja prosessin tehostaminen. Viranomaisten tehtävänä on
hoitaa keskinäinen koordinaatio siten, että eri
viranomaistahojen näkemykset tulevat otetuiksi lupaharkinnassa
nykyiseen tapaan huomioon.
Lisäksi viranomaisten tulee kehittää keskinäistä tiedonkulkuaan
mahdollisimman laajasti siten, että viranomaiset pyytävät
toistensa rekistereissä olevat tiedot virkateitse ilman,
että hallinnon asiakasta tarvitaan välikädeksi
näitä tietoja toimittamaan.
Ohjausjärjestelmä.
Aluehallinnon ohjaukselle asetettiin tavoitteeksi, että valtion
aluehallinnon ohjaus muodostaa toimivan osan hallinnon ohjauksen
kokonaisuutta ja että aluehallinto on sovitettavissa yhteen
ja tukee valtion paikallishallinnon kehittämistä.
Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan ohjausjärjestelmän
kantava periaate, jonka mukaan substanssiohjaus on erotettu resurssiohjauksesta,
ei ole ollut täysin ongelmaton. Talousvaliokunta kiinnittää huomiota erityisesti
Tekesin toimintaympäristöön, johon tällä ohjausjärjestelmää koskevalla
sääntelyllä on ollut merkittävä vaikutus:
ELY-keskusverkoston perustamisen yhteydessä TE-keskusten Tekesin
tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyi
osaksi ELY-keskuksia. ELY-keskusten Tekesin tehtäviä hoitava
henkilöstö muodostaa noin 87 htv:n asiantuntijaverkoston,
joka muodostaa keskeisen osan Tekesin asiantuntijaverkostosta. Tekesin
kannalta haasteena on, että henkilöstön työt
tulevat Tekesiltä ja kuitenkin henkilöstön ohjaus
tulee ELY-keskuksilta.
Talousvaliokunta on aikaisemmassa lausunnossaan (TaVL
21/2009 vp) painottanut, että uudistuksen
täytäntöönpanossa tulee kiinnittää erityistä huomiota
ministeriötason koordinaatioon ja kannanmuodostukseen.
Ohjausjärjestelmän toimimisessa avainasemaan nouseekin
hyvä tiedonkulku sekä valtioneuvoston sisällä että ministeriöiden
ja aluehallinnon välillä. Selonteossa esitetään
muutosta, jonka mukaan ohjausmallia selkeytetään
ja yksinkertaistetaan siirtymällä kaksiportaiseen
ohjaus- ja suunnittelujärjestelmään.
Määrärahapuitteet ja henkilöstökehykset määritellään
aluehallintovirastojen tulossopimuksissa edelleen hallinnonaloittain
ja ELY-keskusten tulossopimuksissa vastuualueittain ja yksiköittäin.
Talousvaliokunnan näkemyksen mukaan aluehallinnon viranomaisille
tulisi antaa laajemmat valtuudet päättää resurssien
kohdentamisesta sekä alue- ja paikallistason päätöksenteosta.
Horisontaaliset, yksittäisen sektorin toimialan ylittävät
periaatelinjaukset sekä päätökset
resurssien kokonaismääristä tulee tehdä keskushallinnossa.
ELY-keskusten johtaminen.
Talousvaliokunta on kiinnittänyt aiemmassa lausunnossaan
huomiota siihen, kuinka ELY-virastojen johtajamalli toimii käytännössä.
Viraston johtajana toimii vastuualueen johtaja oman toimensa ohella. Tämä johtamismalli
säilyttää vastuualueiden johtajat hyvin
itsenäisinä sektorinsa substanssin suhteen: viraston
johtajuus rajoittuu hallinnollisten asioiden johtajuuteen. Tässä katsannossa valiokunnan
esittämä näkemys siitä, että viraston
johtajalle taattaisiin vahva asema, ei ole toteutunut. Selonteossa
esitetäänkin, että selvitetään
päätoimisten ylijohtajien tarve ELY-keskuksissa.
Talousvaliokunta pitää selvittämistä aiheellisena.
Maakuntien liittojen rooli.
Aluehallinnon uudistuksessa maakuntien liittojen
rooli muuttui merkittävästi. Hankkeen tavoitteena
oli kytkeä maakuntaohjelmat aikaisempaa tiiviimmin osaksi
keskushallinnon ja aluehallintoviranomaisten tulosohjausprosessia.
Maakuntaohjelma ja sen toteuttamissuunnitelma otettiin yhdeksi lähtökohdaksi
aluehallintoviranomaisten strategia-asiakirjojen ja strategisten
tulossopimusten valmistelussa. Käytännön
tasolla maakunnan liittojen ja ELY-keskusten välinen yhteistyö on
tiivistynyt ja asiakirjojen valmisteluprosessit ovat jossain määrin
lähentyneet toisiaan. Talousvaliokunta katsoo, että maakuntaohjelmien
ja niiden toteuttamissuunnitelman vaikuttavuutta on vielä tehostettava
ja että maakuntien liittojen tulee edelleen olla mukana
ELY-keskusten ja keskushallinnon tulossopimusmenettelyssä.