TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 7/2002 vp

TaVM 7/2002 vp - HE 47/2002 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys laiksi painelaitelain muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 7 päivänä huhtikuuta 2002 lähettänyt talousvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi painelaitelain muuttamisesta (HE 47/2002 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

hallitussihteeri Pekka Kouhia, liikenne- ja viestintäministeriö

ylitarkastaja Matti Alasalmi, kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisäksi kirjallisen lausunnon on antanut Turvatekniikan keskus.

HALLITUKSEN ESITYS

Lakiin lisätään säännökset, joiden mukaan kauppa- ja teollisuusministeriön ja Turvatekniikan keskuksen apuna painelaitelain säännösten kehittämistä ja seurantaa varten on neuvottelukunta. Tarkemmat säännökset neuvottelukunnasta annetaan valtioneuvoston asetuksella.

Samalla lain siirtymäsäännöksen mukaista siirtymäaikaa jatketaan siten, että puolustushallinnon toimialan painelaitteisiin, alusten painelaitteisiin sekä ilma-alusten ja niiden käyttölaitteistoihin kuuluviin painelaitteistoihin sovelletaan painelaitelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä 29 päivästä toukokuuta 2002 31 päivään joulukuuta 2003.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 30.5.2002 mennessä.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Talousvaliokunnalla ei ole huomautettavaa lakiehdotuksen johdosta.

Talousvaliokunta pitää asianmukaisena, että turvallisuustekniikan neuvottelukunnan toiminta painelaitteita koskevien säännösten kehittämisessä ja seurannassa perustuu lakiin. Myös ehdotettua siirtymäsäännöstä voidaan pitää perusteltuna, kunnes uudet säännökset saadaan valmisteltua.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella talousvaliokunta kunnioittavasti ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 26 päivänä huhtikuuta 2002

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Leena Luhtanen /sd
  • vpj. Mari Kiviniemi /kesk
  • jäs. Janina Andersson /vihr
  • Klaus Hellberg /sd
  • Mikko Immonen /vas
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Kalervo Kummola /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Mika Lintilä /kesk
  • Olli Nepponen /kok
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juhani Sjöblom /kok
  • vjäs. Veijo Puhjo /vas

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Eelis Roikonen