TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 8/2002 vp

TaVM 8/2002 vp - HE 32/2002 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys laiksi metallirahalain 1 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 3 päivänä huhtikuuta 2002 lähettänyt talousvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi metallirahalain 1 §:n muuttamisesta (HE 32/2002 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa on ollut kuultavana

lainsäädäntöneuvos Seppo Tanninen, valtiovarainministeriö

HALLITUKSEN ESITYS

Metallirahalain 1 §:ään lisätään uusi 2 momentti, jonka mukaan valtiovarainministeriön asetuksella voidaan Euroopan yhteisön lainsäädännön mukaisesti säätää metallirahojen nimellisarvoista ja ominaisuuksista. Asetuksella määritellään juhlametallirahojen nimellisarvot ja kuvataan niiden tekniset ominaisuudet. Säännöksessä tarkoitetut juhlametallirahat ovat laillisia maksuvälineitä Suomessa.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Talousvaliokunta ehdottaa, että lakiehdotus hyväksytään esityksen mukaisena.

Esityksestä on saatu valtiovarainministeriön pyynnöstä Euroopan keskuspankin lausunto. EKP suhtautuu periaatteessa myönteisesti keräily- tai juhlarahojen liikkeelle laskemiseen jäsenvaltioiden numismaattisia perinteitä ja käytäntöjä noudattaen. Jäsenvaltioiden olisi kuitenkin vältettävä keräily- ja juhlarahojen, jotka ovat laillisia maksuvälineitä ainoastaan yhdessä valtiossa, liikkeelle laskemisen laajentamista siten, että euron käyttöön ottamisella perustetun yhteisen metallirahajärjestelmän tavoitteet ja periaatteet voivat vaarantua. EKP:llä on yksinoikeus hyväksyä Suomessa liikkeeseen laskettavien metallirahojen, mukaan lukien keräily- ja juhlarahat, kokonaismäärä. Lisäksi EKP muistuttaa, että euromääräisten keräily- ja juhlarahojen on selvästi erotuttava yleisesti käytettäviksi tarkoitetuista eurometallirahoista.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella talousvaliokunta kunnioittavasti ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 2002

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Leena Luhtanen /sd
  • vpj. Mari Kiviniemi /kesk
  • jäs. Janina Andersson /vihr
  • Klaus Hellberg /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Mikko Immonen /vas
  • Reijo Kallio /sd
  • Marja-Leena Kemppainen /kd
  • Kalervo Kummola /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Mika Lintilä /kesk (osittain)
  • Olli Nepponen /kok
  • Jussi Ranta /sd
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Ola Rosendahl /r
  • Mauri Salo /kesk
  • Juhani Sjöblom /kok

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos  Eelis Roikonen