TOIMENPIDEALOITE 105/2005
vp
TPA 105/2005
vp - Toimi Kankaanniemi /kd
Tarkistettu versio 2.1
Eläketulon ja palkkatulon yhdenmukainen verokohtelu
Eduskunnalle
Toimenpidealoitteessa ehdotetaan, että hallitus ryhtyisi
viipymättä yhdenmukaistamaan tuloverotusta ja
sosiaaliturvamaksujen määräytymisperusteita
siten, että eläketulon vero ja maksut eivät
voisi olla suurempia kuin vastaavalla tulotasolla palkkatulosta
perittävän veron ja maksujen määrä.
Eläkeläiset ovat viime aikoina pudonneet yhä nopeammin
palkansaajien tulokehitysvauhdista. Lipposen hallitukset poistivat
kansaneläkkeen pohjaosan, mikä heikensi tuntuvasti
eläkkeiden tasoa. Vanhasen hallitus on jatkanut heikennyksiä saattamalla
kaikki ansioeläkeläiset ns. taitetun indeksi piiriin,
mikä heikentää jatkuvasti eläkeläisten
ostovoimaa. Vanhasen hallituksen esityksen mukaan sairausvakuutuslain
muutoksen jälkeen uuden sairaanhoitovakuutuksen maksu eläketulosta
on 0,17 prosenttiyksikköä korkeampi kuin
palkansaajilla. Tämä rankaisee eläkeläisiä perusteettomasti.
Kehitys johtaa väestöryhmien välisen
eriarvoisuuden perusteettomaan lisääntymiseen.
Eriarvoisuutta lisää myös eläkeläisten
palkansaajia kireämpi verotus eräissä tuloluokissa.
Verotus on noin 900 euron kuukausituloista alkaen kireämpää kuin
palkansaajilla. Jos kuukausitulot ovat 1 330 euroa, eläkeläinen
maksaa tänä vuonna keskimäärin
1 200 euroa enemmän veroa kuin saman tulotason omaava palkansaaja.
Eläkeläiset kokevat aiheellisesti palkansaajia
kireämmän verotuksensa epäoikeudenmukaiseksi
ja jopa perustuslain hengen vastaiseksi.
Tässä toimenpidealoitteessa vaaditaan hallitukselta
toimia verotuksen ja maksujen yhdenmukaistamiseksi siten, että eläketulosta
perittävä vero ja maksut eivät voisi
missään tuloluokassa olla korkeampia kuin vastaavan
tulotason palkansaajan vero ja vastaavat maksut. Tavoitteena tulee
olla samantasoisuus. Henkilökohtaiset vähennykset,
mm. työmatkakuluvähennys, luonnollisesti aiheuttavat
eroja veron ja maksujen suuruuteen.
Toimenpidealoitteessa ehdotettu yhdenmukaistaminen olisi sosiaalisesti
oikeudenmukaista ryhmälle, joka on jo viime aikoina yhä enemmän jäänyt
jälkeen yleisestä tulokehityksestä. Eriarvoistava
kehitys on katkaistava pikaisesti tarvittavilla lainmuutoksilla.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin tuloverotuksen
ja tulojen perusteella perittävien maksujen yhdenmukaistamiseksi siten,
että eläketulon vero ja eläketulosta
perittävät maksut eivät voi koskaan olla
suurempia kuin vastaavalla tulotasolla palkkatulosta perittävän
veron ja maksujen määrä.
Helsingissä 15 päivänä marraskuuta
2005