TOIMENPIDEALOITE 19/2005
vp
TPA 19/2005
vp - Esa Lahtela /sd ym.
Tarkistettu versio 2.1
Työstä johtuvien asumiskustannusten verovähennysoikeus
Eduskunnalle
Tämän päivän työelämässä vaaditaan
yhä enemmän liikkuvuutta. Maan eri osat kehittyvät
eri tahtia, jolloin toisin paikoin on työvoimapulaa ja toisin
paikoin suurtyöttömyyttä. Kaikissa tapauksissa
koko perhe ei voi lähteä aina työn perässä.
Toinen puoliso voi joutua lähtemään työn perään
hyvinkin kauas kotoa ja toinen jää hoitamaan lapsia
ja kotia ja mahdollisesti käy töissä, jos
työpaikka sattuu kodin lähellä olemaan.
Myös erilaiset projektityöt ovat lisääntyneet; joudutaan
olemaan pitkiä aikoja kaukana kotoa eikä työnantaja
järjestä asuntoa, jolloin asumiskulut jäävät
työntekijän maksettavaksi.
Nämä asumiskulut ovat suoraan työnhankkimiskustannuksia,
mutta tämänhetkisen verolainsäädännön
mukaan niitä ei hyväksytä verovähennyksenä.
Tästä taas seuraa, että joissakin tapauksissa
tämä nostaa tavanomaisella palkalla kynnystä ottaa
vastaan työtä kauempaa kotoa, koska työnteosta
ei välttämättä jää hyötyä asumiskulujen
maksamisen jälkeen.
Tärkeää olisikin poistaa tämä työn
vastaanottamiskynnys jo vuoden 2006 osalta muuttamalla verolakia
siten, että työn johdosta hankitun asunnon kohtuulliset
asumiskulut olisivat verovähennyskelpoisia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy välittömästi
valmisteleviin toimiin, että jo vuonna 2006 työn
vuoksi vuokratun asunnon kohtuulliset asumiskulut ovat verovähennyskelpoiset.
Helsingissä 16 päivänä helmikuuta
2005
- Esa Lahtela /sd
- Markus Mustajärvi /vas
- Lauri Oinonen /kesk
- Marjaana Koskinen /sd
- Seppo Lahtela /kesk
- Tero Rönni /sd